Tuli ja liike

Viime vuosituhannelle oli Lappeenrannan kaupungissa Kanta-aliupseerikoulu-niminen opinahjo. Siellä koulutettiin upseeristolle suoritusportaan toimijoita. Henkilöitä, jotka voivat työn lomassa liata myös kätensä. Koulun varajohtaja oli legendan mukaan äärimmäisen sotilasuralle antautunut henkilö. Hän opetti jalkaväki taktiikkaa ja hänellä on slogan: Tuli ja liike! Jos oppilas ei tiennyt vastausta kysyttäessä, niin tuo vastaus oli pelastava, vaikka hän joskus myhäili: Hyvä vastaus, mutta ei tähän kysymykseen.

Avioliittokeskustelu sai mielikuvitukseni lentoon. Hengellisessä kielenkäytössä on muodostunut myös sloganeja, jotka on niin väkeviä, että ne useasti tukkivat suita varsinkin perinteisellä puolella. Näitä sanontoja on johdettu Raamatusta kapealla otannalla eli leikkaa ja liimaa-systeemillä. Jumala on rakkaus! Teemme kaikki syntiä joka sekunti! Armoa on niin valtavasti, ettei sitä edes voi varastaa! Jeesus teki kaiken valmiiksi jo 2000 vuotta sitten. Hän täytti lain meidän puolestamme!

Nyt keskustelussa on piirteitä, jotka horjuttavat perustuksia. Isoksi kysymykseksi on noussut se, onko avioliitto jotain muutakin kuin sopimus yhdessä asumisesta ja talouden hoidosta. Onko sillä joku muukin tehtävä kuin viihdyttää ihmisiä. Vaikka kaikki, jotka ovat lausuneet Apostolisen tunnustuksen ja tunnustaneet Isän Luojaksi, eivät sitä käytännössä usko, niin mitätöikö se koko asian? Luomiskertomus antaa avioliitolle yhden lähtökohdan ja olisi hyvä, jos uskovat tunnustaisivat sen, koska Jumala on kiivas Jumala myös. Me voimme lukea Raamatusta, että Aadam oli ensin yksin. Hän nimesi Jumalan kanssa kaikki eläimet, mutta lopputulos oli se, ettei luomakunnassa ollut hänelle sopivaa kumppania. Siksi asiaa käsiteltiin uudelleen. En tiedä miltä Aadam näytti ennen sitä operaatiota, mutta sen me suurinpiirtein tiedämme miltä he molemmat näyttivät ja siinä on Jumalan kuva.

Jos aadamin ja Eevan liitto on esikuva, niin se ei ollut taloudellinen sitoumus, koska he eivät omistaneet paratiisia, mutta asumis- ja käyttöoikeus heillä oli. Duuni paratiisin varjelijana oli Aadamille pätkätyö niinkuin tiedämme. Kun pariskunta oli saateltu paratiisin portista ulos, Jumala piti käskynjaon. Hän määritteli kummankin elämisen reunaehdot. Otsa hiessä työskentely miehelle ja kivulla synnyttäminen naiselle, olivat keskeiset määritteet. He saivat siis tehtävän osallistua luomisen työhön tuottamaan uusia sukupolvia siihen maan varjelemiseen ja suojelemiseen.

Osiin jakaminen valottaa asiaa. Kahden ihmisen kiinteä suhde, jossa toteutuu lasten saaminen ja siihen liittyy palkitseva yhteys, joka tekee sinetin tavoin ne kaksi yhdeksi. Nyt voidaan ajatella, ettei seksuaaliseen yhteyteen eli nautintoon tarvitse kuulua uuden elämän synty. Eikä seksuaalisessa aktissakaan tarvitse olla rakkautta mukana, koska ihmisten mielestä on kyse samantapaisesta tarpeesta kuin on nälkä ja jano. Ihmisen lihallisuudelle hyvin sopivia ajatuksia, mutta mitä sen myötä häipyy ja himmenee? Luomisjärjestyksen siunaus jää ainakin vajaaksi. Syvä ja elinikäinen yhteys jää ehkä saavuttamatta ja ihminen tulee toiselle ihmiselle ikäänkuin hyödykkeeksi nautinnollisessa elämässä. Syntyy turhuuden markkinat. Toisen hylkäämä on toiselle suuri ja ihastuttava löytö. Sellainen elämäntapa pirstaloi ihmiset sisältä, koska näyttää siltä, että ei ole enää muuta pysyvää kuin verot ja peltipoliisit.

Mainokset

Vaino

Joskus saamme uutisia jostain päin maailmaa, että jotain kansaa tai kansanryhmää on alettu vainota. Vaino alkaa leimaamisesta, jatkuu syrjintäjänä ja etenee vahingonteon kautta fyysisen koskemattomuuden rikkoontumiseen. Vangitsemiseen, kidutukseen ja viimein kuolemaan. Syynä on erilaisuus. Useasti myös usko varsinkin usko Kristukseen. Joissakin maissa kristityt rakentavat itselleen kirkon ja saavat ehkä ulkomaista apua siihen, sitten jollakin taholla on mielestään oikeus tuikata se tuleen. No, onhan kotisuomessakin ollut näitä kirkkopaloja, mutta ne tapaukset eivät kuitenkaan ole järjestäytynyttä toimintaa, joka kohdistuisi vainonomaisesti kirkon käyttäjiin.

Joskus kuulemme sanottavan, että meillä ei ole vainoa. Ehkä klassisessa mielessä ei ole, kun maassa on säädetty lakeja suojelemaan ihmisen tarvetta harjoittaa uskontoa tai olla harjoittamatta. Joskus kuulee puhuttavan sotavuosista ja kaikesta siitä mitä se kansalle merkitsi. Maan ja yksilön tulevaisuus oli epävakaalla pohjalla, kun sota soi julmimmin ja oli asetuttava henkilökohtaisesti eturintaan. Kuoleman aavistus koko ajan läsnä, ikävä perhettä ja epävarmuus mitä sitten, jos käy huonosti. Puhutaan paljon siitä, miten rukous oli oljenkorsi, johon tartuttiin julki ja salaa. Kerrotaan myös niistä lupauksista, joita Herralle annettiin kuin optio, jos säästät minun henkeni niin minä sitoudun…

Sota päättyi aikanaan ja alkoi asioiden tarkastelu uudelta kantilta. Sotakorvaukset olivat ankarat erityisesti siksi, että kaikenlaista teollisuutta ei ollut olemassa. Moni asia piti polkea pystyyn ihan tyhjästä. Piti rakentaa telakoita ja konepajoja ja toivoa, että kaikki onnistuu. Tämä toiminta asutuksen jälleenrakentamisen rinnalla täystyöllisti kansan pitkäksi ajaksi ja vauraus alkoi myös viritä toimeliaisuuden myötä. Aikanaan viimeinen juna näytti perävalonsa vainikkalassa. Kun oli vauhtiin päästy, niin työtä jatkettiin. Rakennettiin infrastruktuuria, keksittiin pikitiet. Sairaalat, terveyskeskukset ja toimiva koulutusjärjestelmä. Kun kirkolla on perinteisesti rahavirrassa oma sivuhaaransa ja se alkoi tuottaa maallista hyvää myös sinne. Alettiin suunnitella kattavaa palvelujärjestelmää. Ristiseinäinen rakennus kuului jokaiseen lähiöön kaupan ja postin ohella. Oliko tämä sitä, mitä oli Herralle luvattu silloin, kun taivas repesi? Tuskin ihan tarkasti ottaen.

Mukautuminen maailman henkeen alkoi vainota sitä osaa meissä, jolla oli taivaskaipuu. Kun maanpäälle rakennetaan lähinnä paratiisiolosuhteet, taivaan todellisuus ohenee, vie voimat ja lopulta tuo paatumuksen mukavuuden, jota satunnaiset kirkonkäynnit eivät häiritse. Helposti tullaan siihen tulokseen, että jotkin toimenpiteet hengelliseltä alalta riittää pitämään pelastuksen syrjässä kiinni, jos sellainenin tarve joskus yllättää. Elämä on tosi pitkä ja mukava. Koskaan ei tulla vanhaksi eikä näinollen ole kiireellistä mietittävää, kun kuolema on niin kaukana. Vanhukset ovat vanhustentaloissa ja lapset kouluissa eikä huomata, että ne ovat vain etappeja elämän kaaressa ja sitten tulemme jokainen vanhuksiksi. Ja sitten kuolemme pois, eikä kukaan huolestu mihin poismennyt meni, vai meinkö mihinkään. Meille pitäisi vieläkin sanoa: Muista Luojaasi nuoruudessasi ennenkuin pahat päivät tulevat ja sanot eivät ne minulle kelpaa!

Ihme

Olen juuri kokenut ihmeen täällä it-maailmassa. Eilen eteeni avautui kuva, jossa professori Jouko Talonen seisoo käsissään nippu papereita. Hän piti esityksen, jos en väärin ymmärtänyt, luterilaisesta raamattukäsityksestä. Esitys oli korkeatasoinen, vaikka en ymmärtänyt läheskään kaikkia lausuttuja sanoja, mutta jonkinlaisen kokonaiskuvan sain. Yleisöä ei näytetty eikä esitelty, mutta puheista päätellen siellä oli asiantuntevaa väkeä. Enää minulla ei ole harmaata aavistusta miten se asia eteeni tuli.

Kun taas aamulla heräsin, ikäänkuin joku olisi sanonut: Kiinnitäppä huomiota yhteen asiaan. Tai useampaan. Tunnustuksia, puolustuksia, opinkappaleita ja ohjeita oli useita. No, mitäs ihmeellistä siinä on, mietin? Ikäänkuin joku olisi sanonut: Kaikissa oli yksi yhteinen piirre! Se oli seuraava: Jokainen opus oli kirjoitettu ja laadittu vastustamaan jotakin! Jos aloitetaan Augsburgin tunnustuksesta, sehän oli osoitettu paavinkirkon harhoja vastaan. Puolustus oli suunnattu tunnustuksen arvostelua vastaan. Näin edeten koko sarja oli skismaattisia julkaisuja, joissa hyökättiin aina jotain harhaa vastaan. Siis jotain vähän toisella tavalla uskovaa uskovien ryhmää vastaan. Olisiko mahdollista, että olisi aina oikeassaoleva taho, joka saa tuomita toisia harhaoppisiksi? Olisiko kuitenkin niin, että kiistanalaisissa kysymyksissä kumpikaan osapuoli ei omista yksinoikeudella koko totuutta?

Lähihistoriassa on Nokiamission tapaus. Siinä yhteydessä syntyi kaksi erilaista käsitystä asioista, voisimmeko pitää kumpaa tahansa niistä oikeana totuutena, jos ei oteta huomioon sympatiaa tai antipatiaa? Sen jälkeen on tullut uudet henkilöt ja uudet asiat esille. Kun paavi ei ole enää se päävastustaja, hänestä on tullut mukava setä ja hänen johtamansa organismi kouristelee ilmeisesti pahimmassa koetuksessa miesmuistiin. Jos kirkkoa ohjaa skismaattiset asiakirjat, niin viholliset pitää löytää jostakin. Silloin alkaa kiinalainen kulttuurivallankumous. Aletaan käydä veljen ja sisaren kimppuun. Siihen tarkoitukseen sopivat ne kaikki, jotka eivät ole kakistelematta nielleet uusia lääkityksiä, joita on syntynyt. Paavilaisuudellekkin löytyy sopivasti seuraaja lestadiolaisuuden piiristä. Kaiken kummallisuuden keskellä Jumalan pelastusasiat ovat voimassa ja Jeesuksen ristintyö kantaa kaunista hedelmää, kun ihmiset löytävät Jeesuksen ja anteeksiannon omaan elämäänsä.

Toimii, ei toimi

Olisiko aiheellista kysyä mitä voisi olla sellainen, joka toimii parhaiten silloin, kun ei toimi? Niitä voisi olla joitakin. Ehkä palovaroitin olisi sellainen. Kun se ei toimi, niin kaikki on hyvin. Samaa voidaan sanoa sprinklerijärjestelmästä. Kun kaikki on kunnossa, huoneet pysyvät kuivina. Asiakasystävällinen poliisin selfiekeppi ei välähtele huvikseen. Tähän yhteyteen pitäisi ehkä heittää kysymys: Olisiko epäjumala juuri tälläinen. Kun yhteydenottoja ei tule, niin kaikki on kunnossa?

Karmelilla Elian aikana tehtiin empiirinen koe kumpi on elävä Jumala, Israelin Jumala vai Baal. Tässä koitoksessa nähtiin oikeasti vaivaa. Rakennettiin kaksi alttaria. Se ei ollut ihan iisi homma, koska se alttari piti rakentaa luonnonkivistä, joita ei ollut metallilla käsitelty. En tarkkaan tiedä minkämalliset ne alttarit olivat, mutta ainakin siihen ladottiin polttopuita ja niiden päälle uhrattava asia. Elia antoi jopa etumatkaa kasteluttamalla koko alttarin vedellä. Baalin profeetat aloittivat ensin palvontansa ja mainitaan, että he menivät hurmoksiin, mutta Baal ei vastannut. Hurmioituminen on siis mahdollista myös kylmän alttarin äärellä.

Me tiedämme lopputuloksen. Tuli lankesi taivaasta ja kulutti uhrin. Vakuuttiko tämä Iisebelin? Ei vakuuttanut, vain viha nousi. Naisen viha ja naisen rakkaus ovat ainakin Raamatussa korkeinta astetta alallaan. Onko tässä mitään yhtymäkohtaa nykyaikaan? On ja ei! Varmasti on sellaista jumalanpalvelusta, joka pitää jumalan tyytyväisenä eikä esinny tuhon jumalana, kun palvontaa on tarpeeksi. Raamatussa on sellainen kohta uudella puolella, että tulee ”valkeuden enkeli”, joka saa tulen lankeamaan taivaasta. Tai ainakin se näyttäisi tulevan sieltä. Miten me selviämme tästä testistä? Emme mitenkään omalla voimallamme emmekä viisaudellamme.

Lähestytään Jumalaa rukoillen, että Hän auttaa meitä. Emme kuitenkaan saisi lähestyä niin lähelle, että Jeesuksesta tulisi hyvä jätkä eli Jesse, joka on valmis kanssamme mihin ikinä keksimme ryhtyä. Jos hän ei koskaan sano: Mene äläkä enää syntiä tee! Silloin on syytä sanoa: Näytä kätesi ja kylkesi! Oletko se sinä Herrani? Hän vastaa varmasti: Älä pelkää Minä se olen.

Käsittämätön maailma

Jonkin tarinan mukaan kiinalainen seisoi suomalaisen maantien varressa ja katseli liikennettä. Oikealta tuli tukkirekka ja katosi vasemmalle. Jonkin ajan kuluttua vasemmalta tuli tukkirekka ja häipyi oikealle. Henkilö pudisteli päätään ja totesi: Hulluja nuo suomalaiset! Vuolasti virrannut ajatusten raisionjoki päässäni on ehtynyt. Olen vain katsellut ja pakonomaisesti jotain kommentoinut.

Nykykriteereillä ei varmaan Vuorisaarnaakaan olisi voinut pitää, kun ainoa esiintyjä oli tiettävästi mies. Jeesus sanoi joillekkin: Mene äläkä enää syntiä tee! Uskonpuhdistuksen juhlavuonna taannoin paikallinen lehti laittoi suuren otsikon siitä, mitä Luther oli sanonut Melanktonille: Tee rohkeasti syntiä! Olihan siinä jatkokin, mutta lehti ei sitä välittänyt lukijalle.

Jos väkikato hermostuttaa, niin pitäisi tehdä tutkimus mitä ihmiset hengellisyydesta hakevat. Jos haetaan viihdettä, niin esimerkiksi Ruisrock on vain kerran vuodessa. Jos ohjelma on samanlainen joka viikko, niin kolmannen viikon jälkeen kyllästytään. Ei Tuntematonta sotilastakaan katsota kuin Itsenäisyyspäivänä. Jos hengellisellä toiminnalla ei ole syvempää merkitystä, vaikea on keksiä lisää vetovoimaa.

Onhan toki sitten ns vapaa kristillisyys, jossa ei ole käsikirjan orjuuttavaa voimaa. Siellä voi aina tapahtua jotain. Mitä kiihkeämmin jotain mainostetaan ja odotetaan, sitä avoimempia ihmiset ovat uuden vaikutukselle. Hengelliselläkin alalla on muodostunut stara-kulttuuri. Nimi vetää ja ja aina kokoonnutaan paikalle, kunhan ei sama tähti loista montaa kertaa kuukaudessa. Liika tiheys muuttaa helposti ihmisen siis ihmiseksi. Profetioita tulee ja menee eikä juurikaan kiinnitetä huomiota siihen ovatko ne olleet totta vai ei.

Löydän itseni seisomasta pölyävän maantien laidasta. Liikennettä kulkee oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle ajatuksella: päämäärä ei ole tärkeä vain liike! Oliko se joku Schindlerin lista, joka kertoi toimeliaisuudesta, joka tarvitsi paljon väkeä, mutta tiesikö joku mitä aineellista hyvää se tuotti. Taidan vetäytyä mökkiini ja voin todeta: Juuri kukaan ei pysähdy ja kysy: Olisiko pappa menossa jonnekkin?

Ammattilainen/amatööri

Olen kuullut jossain vitsin, joka koski tuntemattoman sotilaan hautaa. Jossain maassa ei sellaista ollut ja oli vähällä tulla ongelma, kun joku ulkomaalainen halusi käydä siellä osoittamassa kunnioitusta. Hänet vietiin haudalle, jossa oli nimi Wagner. Vieras huudahtaa: Hän oli säveltäjä! Johon isäntä: Mutta sotilaana täysin tuntematon. Olen osallistunut muutamien kirkkojen rakentamiseen/remontointiin naapurimaassa ja myös rukoushuoneiden rakentamiseen omassa maassamme. Kun työtä on tehty useasti talkoilla siis ilman palkkaa, niin työtä ovat tehneet myös amatöörit. Olen havainnut kaksi asiaa. Ammattilainen tekee nopeasti ja osaa virittää laadun sellaiseksi, että jälkeä tulee paljon, mutta sen kehtaa kuminkin myydä vastaanottajalle. Kokemus ja maine voivat antaa huolettomuutta ja itsevarmuutta.

Olen nähnyt siis miten amatöörit ovat työtään tehneet. Ei niin suurta itsevarmuutta ja huolena on useasti se, että voisin tehdä tyydyttävää jälkeä ja siihen kuluu aikaa. Joskus olen huomannut, että amatöörin tekemä, vaikkapa takan muuraus, lähentelee täydellisyyttä. Ehkä pienehkö epävarmuus laittaa tekemään pikkutarkkaa työtä. Kuka siis vetää rajan ammattilainen/amatöörilinjalle? Useasti ammattilaiset ja ehkä hyvä niin, koska ainakin mielipiteen mukaan vain ammattilainen voi asiaa arvioida.

Voiko näitä ajatuksia soveltaa hengelliselle alalle? Ehkä voi, ehkä ei? Tehdäänkö vertailua. Kun ammattilainen saarnaa kymmenen minuuttia, menisi amatööriltä siihen ainakin tunti, että sama määrä asiaa tulisi julki saatettua. No, kuka nyt sitten tuntia uhraisi, jos vähemmälläkin pääsee. Olemme eläneet aikaan, jolloin valelääkäreitä, valehoitajia ym valehenkilöitä on esiintynyt. Valelääkäriä syytettiin kuolemantuottamuksista, mutta onko niin, ettei oikean lääkärin potilaita ole koskaan kuollut tai tullut hoitovirhettä?Jos verrataan, niin verrataan kunnolla. Ymmärrän toki, että ilman asianmukaista tietoa ei pidä reseptejä ruveta kirjoittamaan.

Jeesus piti teologista tiedekuntaa muutaman vuoden, mutta olisiko ylipappi Kaifas antanut todistuksen, jos sellaista olisivat opetuslapset pyytäneet saadakseen toimia Lähettäjänsä asialla? Päin vastoin! Suuri neuvosto kielsi käyttämästä Jeesuksen nimeä työssä! Mitä apostolit sanoivat: Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä! Ei olisi Kristinusko levinnyt, jos apostolit olisivat tyytyneet kantamaan kolehtia, jakamaan ovella virsikirjoja ja kättelemään synagoogaan tulijoita. Koko ajan pitää muistaa, että silloin oli toimiva papisto ja tarkkarajaiset puolueet, jotka hallitsivat yhteisymärryksessä hengellistä ja maallista elämää. Jeesus oli häiriö! Jossakin oli tänään päivän sanassa kohta Ilmestyskirjasta, jossa Jeesus sanoo: Minä seison ovella ja kolkutan, jos joku avaa.. Onko joku kuullut kolkutuksen seurakunnan ovella? Minä olen kuullut profetioita suuresta herätyksestä paljonkin. Itsekkin uskon siihen. Ei Isä pidä Poikansa uhria niin mitättömänä, että antaisi maailman mennä menojaan kadotukseen. Hän on antanut herättäjiä, on jaettu terveyttä ja elämyksiä. Nälkäisiä ruokitaan jatkuvasti, mutta ovatko nämä tuoneet herätystä? Nämähän kuuluvat Jumalan työlistalle nykyihmisen arvion mukaan. Kaikki kuuluu meille niinkuin perintö miljonäärin lapselle, vai kuuluuko?

Päätän tämän blokin ns laihialaisvitsiin: Isäntä meni vaatekauppaan pukua ostamaan. Katseltiin, hypisteltiin ja tingittiin. Lopulta vaatturi hermostui ja kysyi: Ottaisitko ilmaiseksi. Isäntä miettii tovin ja vastaa: Jos kaksilla housuilla tulee niin sitten otan!

Kuuliaisuus vai uhri

Ajelin kerran Turusta Kylmäkosken suuntaan mennäkseni vankilan jumalanpalvelukseen. Matkalla sellainen poliisin selfiekeppi välähti, kun olin ottanut vähän liian vähän aikaa. Helpotus oli suuri, kun sitten sain kirjeen jossa huomautettiin, mutta uhria ei kerätty, kun rike oli vähäinen silloin. Aikanaan hankin navigaattorin, kun Suomen kartta ei ole enää nuoruuden tasoinen. En enää osaa niin hyvin navigoida mitä joskus osasin. En tosin muista miten ne kaikki paikat löytyivät. Tässä autoiluasiassa on todellinen valinnan paikka kuuliaisuus vai uhri. Sääntöjä noudattamalla välttyy ylimääräisiltä välähdyksiltä ja pakolliselta uhrilta. Kun navigaattori kilkattaa, niin on mahdollisuus korjata asennetta ja nopeutta.

Kuuliaisuus/uhri on Raamatullinen asia. Israelin kansaa ohjeistettiin perusteellisesti miten kuuliaisuutta Jumalalle oli hyvä noudattaa. Kun kuitenkin oli ymmärretty, ettei täydellinen nuhteettomuus ollut jokamiehen ominnaisuus. Avuksi tuli uhripalvelus, jonka piti antaa ainakin ulkonaisen puhtauden seurakunnan keskellä. Jos en ole huonosti kotiläksyäni lukenut, niin syntisen piti tuoda uhri omasta laumastaan. Ymmärrämme, että lampaiden ja muiden uhriksi kelpaavien eläinten määrä laittoi miettimään onko varaa. Kun kaupunkiasuminen yleistyi, niin tuli ongelma, mistä kaupungissa asuva ottaa uhrin, kun laumaa ei ollut. Ihminen on kekseliäs, kun on kyse pelastuksen asioista. Joku perusti uhrieläin farmin ja kauppaa voitiin käydä perille toimitettuna.

Oliko toiminta Jumalan mielen mukaista? Mitä tuo uhrin ostaminen merkitsisi nykyisin. Kuulen heti vastalauseen: Emmehän me enää uhraa! Se on totta, mutta uhraammeko edes kuuliaisuutta Jumalan sanalle. Nimittäin uhrieläimen ostaminen muutti asiaintilan ratkaisevasti. Syntiä voi tehdä, jos on varaa ostaa se pässi joka viikko! Toinen vaihe tulee sitten siinä, kun tarkkaillaan julistusta! Mitä sanotaan synniksi! Vai sanotaanko mitään? Voitiinko lakata uhraamasta sen nojalla, että maininta synnistä jätettiin pois sanastosta? Voitiinko lakata parannuksen teosta, kun mitään sovitettavaa ei ole?