Jeesuksella kannustinloukku?

Poliittinen retoriikka tuottaa hienoja sanoja. Jos en väärin muista, niin aiempi päämies lanseerasi sanan: Loiskiehunta. Muistaako joku vielä mitä se tarkoitti? Nyt on tullut hyvin tärkäksi sana: Kannustinloukku. Jos puramme se osiin, niin siinä on hyvä osa joka kannustaa. Sehän on myönteistä. Sitten on loukku, joka rakenteesta riippuen ottaa hengiltä niinkuin hiirenloukku. Sitten on loukkuja, jotka haluavat pyydystää elävänä. Onko kannustinloukku sellainen, joka ensin houkuttelee kuin juusto hiirtä ja sitten vangitsee eikä ole selvää, että juustoa tulisi koko ajan lisää. Vai onko kannustinloukku sellainen, joka sellainen, joka houkuttelee elämään vieläkin kehnommin. Suomessa on vaikuttanut legenda nimeltään Lapatossu. Kerrotaan tarinaa, että joku metsätyön johtaja meni katselemaan leimikkoa, joka piti tulla hakattavaksi. Hän havaitsi, että siellähän on jo mies työssä. Hän menee kysymään kuka on hänet pestannut, kun hänen listallaan ei miestä ollut. Luettelee tuntemiaan esimiehiään ja aina sama vastaus: Vielä suurempi herra! Kunnes hän kysyy, mikä hänen nimensä on? Vastaus oli yksisanainen: Nälkä!

Kun elää vanhaksi, muistiin tarttuu kaikenlaista kuonaa. Mieleen tulee vaikutelmia kahdesta haastattelusta. Joskus haastateltiin akateemista henkilöä syystä, että hän eli ilman varsinaista työtä. Hän kertoi yhsityiskohtaisesti mitä mistäkin on saatavissa ja pientä muuta toimintaa niin Suomessa pärjää ihan hyvin ilman työn tekemistä. Tiedän samaan hengevetoon, ettei kaikki voi hyvin, joilla ei ole työtä. Toinen oli hengellisempi haastattelu. Siinä haastateltiin jotain pappia. Silloin oli ilmeisesti sama tilanne kuin nytkin, piispa tai piispoja oli jäämässä eläkkeelle. Haastattelija kysyi aikoiko haastateltava pyrkiä piispan virkaan? Vastaus oli mielestäni jumalisen nöyrä: Piispan virkaan ei voida pyrkiä, se enenempi niin, että Jumala kutsuu siihen. Muistikuva ei ole tarkka, mutta suuntaa antava.

Miten nämä asiat sitten liittyvät Jeesukseen? Paljonkin, jos tiedämme miksi Hän tuli tänne. Hänellä oli yksi ainoa tehtävä: Ryöstää sielut saatanalta! Hänen piti syntyä lapsena eli niinkuin kaikki normaalisti syntyvät. Hän kasvoi iässä ja armossa ja sai tulla aikuisuuteen ennenkuin työ varsinaisesti alkoi. Hän tuli julki synagoogassa. Hänen tehtävänsä oli kouluttaa ja valmentaa iskuryhmä Jumalan asialle. Mistä hän sai kannattajansa? Hän sai tavallisten ihmisten joukosta, jotka eivät pelänneet maineen menetystä, jos seuraavat Häntä. Tosin ajatukset olivat toiset. Jokainen lähti ansaitsemaan ministerin salkkua, kun kuningas astuu valtaistuimelle. Hän oli siis itse työtön, joka oli kokenut myös pakolaisuuden. Kun maassa on vallanhaluisia joukkoja, niin hänet yritettiin myös tappaa, mutta se ei ollut silloin suunnitelmassa. Hänelle tarjottiin myös oikeasti kuninkaan hommaa, mutta Hän ei ottanut vastaan. Jos olisi, se olisi ollut se kannustinloukku. Se olisi jäänyt tekemättä, mitä varten Isä Hänet lähetti. Hänen valtaistuimensa ei ollut kullalla silattu, vaan karkeaa puuta. Hänen kruununsa ei ollut jalokivin koristeltu vaan piikkikasvista väännetty. Hänellä ei ollut valtaistuimellaan kuninkaan purppuraviittaa, Hän oli alasti!

Hän tuli voittamaan sielut Isälleen, mutta ei väkivallalla eikä lahjuksilla, vaan kärsimyksellä. Keppi ja porkkana ovat nykyajan hallitsijoiden valtikat. Hänen valtikkansa oli rakkaus, joka antoi itsensä ihmisten syntien ruoskimaksi. Hänen rakkautensa ei ollut itsekästä, Hänelle suurin ilo on siinä, kun syntinen tulee ristin juurelle saamaan sovintoveren puhdistuksen. Ja sitten lähtee viemään ilosanomaa siitä mitä Hän voi tehdä.

Mainokset

Eksymä

Turun Laivastoasemalla vaikutti 60-luvulla armoitettu suunnistaja Aksu. Kuka Aksu on nimeltään, ei ole ratkaisevaa, joka tietää niin tietää ja muita se ei kiinnosta. Hän valmensi aina Lappeenrannan opinahjoon meneviä. Useasti hän aloitti oppitunnin seuraavalla lauseella: Miten liikumme metsässä ilman karttaa ja kompassia? No, opetus oli perusteellista. Siinä käytiin käpi oksien pituudet puissa, naavan esiintyminen ja muurahaispesät sekä kellon käyttö aurinkoon nähden. Valitettavasti vain niitä asioita ei siellä kysytty. Tärkeä tieto osoittautui sillä kohdalla turhaksi tiedoksi.

Sen sijaan tärkeiksi osoittautuivat korkeuskäyrät, polkumerkinnät ynnämuut kohteet maastossa. Kuitenkin kompassin yhteydessä tulivat tutuiksi ainakin osittein lyhenneykset: Nekki, nakki ja kokki. Älköön kukaan kysykö tarkentavia kysymyksiä. Toki merenkulussa tulevat nämä samat, mutta eri termein. Siellä on eksymä ja eranto. Eranto tulee siitä, että maantieteellinen ja magneettinen napa eivät ole samassa paikassa. Eksymä taas johtuu laivan ja myös pienemmän paatin metalliosien magneettisuudesta. Jos kartta ei ole ajan tasalla ja nämä termiyt hallinnassa merenkulkeminen on onnenkauppaa, vaikka sanotaan, etää tuurilla ne suuretkin laivat seilaa.

Eksymä johtaa eksymiseen. Kaikki ei ole kohdallaan ja silloin saadaan vääriä tuloksia ja tehdään vääriä johtopäätöksiä. Joskus merelläkin eksytään. Erään kerran oli hiukan sumun riekaleita meren yllä. Matkalla kohtasimme pienveneen, joka selvästi tarvitsi apua. Konevauriota epäiltiin, kun sitten olimme hinanneet veneen lähelle Hankoa, miehet kysyivät: Onko tuo Hanko? Kuultuaan myöntävän vastauksen otettiin hinaus irti ja samalla konekkin suostui ärjähtelemään. Kuitenkin kaiken jälkeen vanhenevan maakravuksi muuntuneen miehen mielessä on yksi eli kaksi kysymystä: Opetuslapset kysyivät Hänen toisen tulemuksensa merkkiä ja Hän vastasi yllätävästi: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä! Eksyminen ja eksyttäminen on kestoaiheita hengellisessä kentässä, mutta se askarruttaa vain osaa kristikunnasta. Osa on kaikkiruokaista, joten aina joku uusi kiinnostaa. Olisiko niin, että kaikki elämme nykyajan Areiopakilla ja kaikki uusi kiinnostaa. Mielellään kuullaan outoja asioita kuitenkaan mitään kunnolla sisäistäen.

Uskonnollisuus on siitä erikoista, ettei siinä ole eksymisen vaaraa, on vain näkökulmia ja mielipiteitä. Elävä usko on aina eksyttäjien listalla kärjessä. Niin olivat toiset apostolitkin alkuseurakunnan aikana. Ne tiesivät jotain enemmän ja kertoivat salaisuuksia, joita Paavali ei ollut kertonut, mahtoiko edes tietää. Miksi sitten eksyttäminen houkuttaa? Jospa tulisi näkyvämmäksi, kun omaksuu jotain sellaista, joka näyttää suurelta, mutta ei aina olekkaan Jumalan tarkoittamaa. Olen kuullut sanottavan, että julistajat kestävät kaikkein vähiten menestystä kaikkea muuta paljon enemmän. Pahin on tilanne, jos paimen ja hengellisen organisaation johtajat eksyvät. Ihmiset ovat sen verran laumasieluja, että mukana mennään tuntui hyvältä tai pahalta. Missä raha, valta ja hengellisyys ovat tekemisissä, on suuri vaara lankeamiselle ja eksymiselle, joka alkaa pienistä kompromisseista ja päätyy useasti suuriin oman edun tavoitteluihin.

Hän ottaa pois, mutta mitä?

Television alkuajoilta on varmaan tuttu mainos: XX räjäyttää lian. Oli myös pyykinpesuaine, joka liat irti kisko! Tässä on pari esimerkkiä, jotka kertovat mainoksenomaisesti mitä nämä aineet tekevät ja varmasti on myös testattu onko asia niinkuin on luvattu. Meillä on arkielämässä käsitteitä, jotka ottavat jotakin pois. Monella on tilanne sellainen, että vouti käy kukkarolla säännöllisesti, mutta jättää hiukan itselle. Silloin ja tällöin tulee julkisuuteen kaikenlaiset pelit ja automaatit, jotka tahtovat ottaa omansa ja niillä ei ole määrätty mitään pesämunaa, johon ei saa koskea. Erinomainen ja kansaa helpottava keksintö on ollut laittaa maksupääte peliautomaattiin. Eikä siinäkään taida olla rajoitinta, että tähän asti eikä pitemmälle. Nyt on otettu armeijasta mallia. Siellä oli tapana tehdä mallisuoritus tyyliin: Komennan itse itseäni ja näytän. Nyt meillä on ainakin kaksi alaa, jossa sanotaan: Valvon itse itseäni ja käytän! Ne ovat pelit ja alkoholipitoiset aineet.

Johannes Kastaja osoitti kädellään Jeesusta ja sanoi: Katso! Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin! Mitä hän sillä sanalla oikein tarkoitti? Emme ehkä käsitä koko asiaa ilman jotain selittävää sanaa lisäksi. Onko se samaa mikä tapahtui Intiassa? Sanotaan, että kastijakolaitos on kumottu, mutta mikä muuttui? Onko se niinkuin kieltolaki, jonka piti lopettaa alkoholin käyttö tyystin? Vai onko se niinkuin nykyisin laaditaan kaikenlaisia takuu-lakeja, jotka ratkaisevat ongelmat? Mitä se on, kun jotain otetaan pois? Onko se niinkuin otetaan ajokortti pois, niin ajotaito loppuu kuin seinään?

Ottaa pois maailman synnin….rangaistuksen? Onko niin, että synnin tekeminen on tullut vapaaksi, kun rangaistus on kärsitty?

Ottaa pois maailman synnin….eikä ihminen ole enää syntinen?

Ottaa pois maailman synnin…paheksuttavuuden? Ja näin on armo saavuttanut huippunsa?

Ottaa pois maailman synnin…himon? Joka merkitsee Kristuksen rakkauden voittavan synnin rakkauden! Synti on siis edelleen rangaistuksen alaista, koska siitä seuraa kuolema. Synti on edelleen ihmisessä, koska emme pääse lihastamme kokonaan eroon tässä ajassa. Synnin tuoma ilo ja nautinto häviää sille, mitä syntinen saa kohdatessaan armahtavan Jeesuksen.

Karitsa ei varasta rahojamme! Karitsa ei laita meitä käyttäytymään sopimattomasti! Karitsa ei laita meitä vilauttelemaan mitään! Karitsa ei vaadi osinkojen kasvattamista keinolla millä hyvänsä. Karitsa ei käske ottamaan köyhältä leipää suusta! Hän sanoo: Lähimmäistäsi niinkuin itseääsi! Siinä olisi Joulun sanomaa! Ei niin, että annan lahjoja, koska tiedän itse saavani.

Sakariiniporkkanat

Joulu on taas, kattilat täynnä puuroo! Näin sitä joskus laulettiin. Puuro ei taida olla pääasia, mutta ehkä ripauksena perinnemerkeissä. Suomessakin on ollut pula ja se on palannut: Runsaudenpula! Mitä antaa lahjaksi hänelle, jolla on jo kaikkea? Pakosta hiipii mieleen ajatus, kuka antaa hänelle lahjan, jolla ei ole mitään? Kastijakolaitos istui lujalla perustalla: Jumala loi minut rikkaaksi ja sinut köyhäksi, vai ymmärsinkö väärin? Ehkä sitä henkeä on kansakuntienkin mielissä. Te näitte minut, ettekä tehneet! Tämä oli monena vuonna tekstinä tuomiosunnuntaina Saramäen vankilassa, kun kävin tiimin mukana lyhyellä lähetin urallani. Miten saan selitettyä asian paikalleen, niin etten sorru epärehelliseen samaistumiseen. En siis viikon arestin perusteella voi sanoa tietäväni mitä on olla lukon takana 23/7 ja tunti kävelyä.

Itse kuvittelen, että muistini omakohtaisena kokemuksena ylettyy vuoteen 1948 ja ehkä vähän aiempaankin. Muistelen joskus kotia, johon Jumalan armosta olin saanut syntyä. En silloin ymmärtänyt, että sota oli niin lähellä. Sen muistan miten miehet polttivat tupakkia työmiestä ja Saimaata puuimukkeella eli holkilla. Naiset, tosin harvalukuiset, polttivat pillilupia. Sota oli keskustelun aiheena. Kortit, joissa oli pieniä ruutuja, joita sanottiin kupongeiksi, joita kaupias pienillä sakseilla leikkasi aina. Juuri mitään ei saanut ilman kuponkia. Yksi hyvä puoli oli. Hampaille vaarallisia aineita ei ollut. Ei kaikilla ollut myöskään hammasharjaa. Itselläni ilmeni ensimmäinen reikä noin kolmekymppisenä. Ei siis ollut karamelliä, vaikka olisi halunnut ostaa. Jostain tuli meidän huusholliimme ensimmäiset makejaiset pienissä pahvirasioissa oli kuivattuja porkkananpalasia, joita oli marinoitu sakkariinissa.

Jossain vaiheessa joulu merkitsi kahta asiaa. Maalaamaton permanto porstattiin hohtavan vaaleaksi. Toinen oli vanhin sisareni joululomalle saapuminen. Hänellä oli matkalaukku, jossa oli pienehköjä paketteja. Silloin alle kymmenvuotiaana opin tietämään mitä joululahja tarkoittaa. Paketeista purkautui sukkia ja lapasia. Hän oli ahkeroinut työnsä lomassa ajatellen pikkuveljiään. Häneltä sain elämäni ensimmäisen froteepyyhkeen, joka kesti yli 30 vuoden käytön. Jostain syystä saimme myös yhden paketin Amerikasta ja niinpä minä olen omistanut sellaisen lännenmiehen alusvaatteen, jossa oli se takaluukku napilla varmistettuna.

Nykyisin puhutaan siitä, että saturnaalia on alkupräinen joulu. Kumpaa nyt sitten juhlitaan joulua vai saturnaaliaa. Olisi hyvä, jos olisimme rehellisesti sitä tai tätä! Huonoin vaihtoehto on joulu saturnaalian juhlamenoin, mitä se kenellekkin tarkoittaneekin. Lopuksi toivotan riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa, joulurauhan toivotusta mukaellen. Kannattaa miettiä, mitä kannattaa miettiä joulun sanomasta.

Pyörivät muovisaaret

Joskus koulussa oli hauskaakin, vaikka ylipainoisena ja osin kömpelönä liikaunnasta en paljon voinut pitää. Talvella hiihtokelien aikaan meitä oli muutama, joilla ei ollut siunaantunut suksivehkeitä, me teimme aina puuduttavan kävelymatkan Teuvan ja Närpiön rajalle. Kesälajit sujuivat vain vauhdittomat hypyt, jossa pärjäsin melko hyvin. Joskus sitten heittäydyttiin leikkimielisiksi ja laitettiin pesäpallomaila pystyyn maahan ja otsea siihen mailan nuppiin ja pyörittiin ympäri. Kun sitten piti lähteä siitä johonkin suuntaan, niin maailam oli omiotuisessa asennossa eikä antanut tukevaa jalansijaa. Ja ylisöä yleensä nauratti sitä enemmä, mitä hullummin kävi.Karusellit pyörivät ja huvipuistoissa on kaikenlaista pyörivää herveliä, jotka antavat kovaa kyytiä.

Eräänä päivänä puhuttiin jossain lähetyksessä pyörivistä muovijätelautoista, joita sanottiin olevan kolme kappaletta valtamerillä. Kerrostalomme pihaan on ilmestynyt muovijätteen keräämiseen tarkoitetut astiat, joten niitä voidaan käyttää hyödyksi jotenkin. Useasti aamuisin , kun herään saan valtavia neronleimahduksia. Tämä muovijuttu oli yksi parhaista. Miksi ei keksittäisi isoa marjanpomintakonetta, joka keräisi ne muovit pois. Siellä olisi valtava raaka-ainevarasto ja luontokin tykkäisi, kun kalat ja linnut eivät söisi sitä ja kuolisi. Tutkijat tietävät, että muovi on meressä suuresti haitallista, mutta eikö ratkaisua ongelmaan ole keksitty tai haluta keksiä, kun uutta raaka-ainetta tuntuu riittävän? Taitaa olla niin, että tiedämme ongelmien olemassaolon ja ratkaisutkin moneen asiaan, mutta mikä estää järkevän toiminnan?

Olisiko niin, että luottamus sopimusten noudattamiseen on lähes loppunut. Joskus puhuttiin SALT-sopimuksista ja aseiden vähetämisestä eli riisumisesta, mutta miten on käynyt? Enää ei edes puhuta. Onko ajatus: Jälkeeni vedenpaisumus-ajattelu tullut jäädäkseen? Onko samanlainen suhtautuminen syntiin mahdollinen: Kaikkihan niin tekevät! Kaikki on siis mahdollista paitsi toiminta, jossa tulee haavoja, nivelet menevät pois paikoiltaan ja tulee mustelmia.

Liehuvat lihakset

Katselin kättelyjonoa. Jokainen kutsun saanut hallintoalamainen kävelee mattoa, pysähtyy , kättelee ja samalla ikäänkuin esittää minkälaiseen pakettiin on itsensä käärinyt. Päämies kättelee, kumartaa hieman ja ikäänkuin hyväksyy osaksi kiehuvaa kattilaa. Ilmeisesti vain miehillä on pukukoodi, jota sitäkin voi rikkoa, jos haluaa ja tekee sen hyvällä maulla. Yhden asian havaitsin. Hauiksiakin kommentoitiin ja yllättäen ne olivat naisen kädet eli hiihtäjätär tarvitsee duunissaan vahvoja käsiä, mutta gaalakädet ne eivät taida olla. Näkyvä hauikset ja pinnalla näkyvät laskimot on totuttu näkemään miehillä. Näin neutraalina aikana on kai sopivaa, että jokaisella on hyvät hauikset, jotta siittä naiset reenaamaan.

Itselläni on ollut myös hauikset, tosin vaatimattomat, mutta kumminkin. Kun tiedämme, että ihmisen mieli ei vanhene samassa tahdissa niin se illuusio jäntevästä ja sileäihoisesta vartalosta säilyy, kunnes toisin todistetaan. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kun eräänä aamuna kylppärissä katselin itseäni peilistä ja jostain syystä nostelin käsiäni, huomasin lihasteni liehuvan siellä olkavarren alapuolella. Se oli niin epäuskottava näky, että jouduin toistamaan saman systeemin ja sain varmistuksen. Olen veltostumassa fyysisesti, joka on alkanut eikä enää voida pysäyttää. Ikävä ilmiö kuin muovilautta valtamerellä.

Miten sitten mahtaa olla henkisen ja hengellisen elämän laita? Onko jäntevyys ja taistelumieli säilynyt? Olenko kuin santsopantsa ja luulen kantaneeni Herrani aseita ja osallistunut taisteluihin, jotka on säännöllisesti hävitty? Olenko kuin Pietari karsimassa korvia? Mitä Jeesus sanoi? Sanoiko Hän: Nyt on miekka oikeassa käytössä ja kahvassa oikenlainen käsi! Ei, Hän sanoi: Laita miekkasi tuppeen, joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu! Mutta Herra, Sinun puolestahan minä riehuin! Ei väellä ja voimalla, vaan Minun Hengelläni, sanoo Hän! Eivät nämä liehuvat lihakset enää jaksa heiluttaa taisteluun tarkoitettua miekkaa, mutta Hengen miekan, kiiltävän ja puhdistetun, vielä haluaisin nostaa korkealle. Tänään olen syntinen. En voi sanoa Herralleni: Katso mitä olen sinulle voittanut! Mutta en halua sanoa sitäkään: Minä tiesin sinut kovaksi mieheksi, joka kerään minne et hajottanut ja leikkaat minne et kylvänyt. Kyllä sinä Herrani olet kylvänyt, mutta kaikki ei minusa itänyt armahda minua. Tämän päivän sanoman saan ottaa vastaan: Kyllä minä sinut tunsin ja mahdollisuutesi tiesin! Sinä tiesit ja tiedät nytkin, etten kaiken yli sanonut Halleluja, mitä sait aikaan, mutta tänään sanon sinulle: Minun armossani on sinulle kylliksi.

Saatan rypeä kaamosmasennuksen pohjamudassa, kun itsenäisyyttäkin ajattelin sen hinnan näkökulmasta. En pysty niinkään ajattelemaan mitä kaikkea hauskaa se on meille antanut. Joku on kärsinyt, että jollain toisella on hyvä olla!

Kahdenkymmenenviiden vuoden uni

Ajokortin uusinnan aika lähestyy. Aloin miettiä elämääni. Jos kolmannen osan vuorokaudesta olen nukkumassa, niin nyt olen sitten nukkunut nuo mainitut vuodet. Onhan se pitkä aika olla niinkuin automaattiohjauksella. Ehkä se sana on sopiva: Jos emme ole varmoja, niin olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Me siis joka kerta nukkumaan mennessämme heitämme oman kontrollimme vapaalle ja annamme itsemme, niin minkä tai kenen hallintaan ja hoivaan? Nukkumatti olisi mukava! Hän, joka heittää unihiekkaa silmiin ja sulkee ne uneen.

Joskus kyselin itseltäni: Pelkäänkö kuolemaa ja pakko oli tunnustaa, että pelkään! Aikaa on kulunut niistä ajoista ja nyt olen ymmärtänyt se olevan osa elämää. Elämä alkaa, kestää aikansa ja päättyy aikanaan. Elämän todellisuus tulee vastaan silloin viimeistään, kun kuoleman majesteetti vierailee omassa sisarusparvessa. Nuorena katsomme elämää avautuvien mahdollisuuksien näkökulmasta. Me odotimme jotakin mopoikä on nykyisin tärkeä. Aikuisuus, miten mahtava asia! Saan itse määrätä asioistani. Kun se tuli niin huomasin, etten ollutkaan niin valmis siihen kuin luulin. Useasti halusi toisen ja kolmannen mielipiteen. Näinhän me useasti teemme, kun lääkäri ilmoittaa jotain huolestuttavaa.

Paavali kirjoittaa jossakin kohdassa majan purkamisesta. Se on vielä keksi-iässä kaukainen asia, kun suorituskykyä on vielä runsaasti jä’ljellä. Kun rakensimme kirkkoa Kelttoon, niin tutustuin siellä paljon kokeneeseen mummoon. Hän kertoi elämäntarinaansa. Meillä oli samanaikaista elämää, vaikkakin toisistamme tietämättä ja niin perin erilaisissa oloissa. Me keskustelimme myös näistä perimmäisistä kysymyksistä. Hän sai ilokseen kuulla Kelton kirkon kellon taas soivan, joka oli vaiennut 1938. Kun työ aikanaan loppui ja hyvästelimme hänen kanssaan, toivotin hänelle Jumalan siunausta. Siunausta niin, että majan purkamisen lopulla kuoleman majesteetti tulee ystävänä ja johdattaa väsyneen vaeltajan Isän kotiin.

Joskus nukkumaan mennessäni ja jotain kolotusta tuntien siunaan itseni ja sanon Jeesukselleni: Jos aamulla herään, niin kuljetaan yhdessä taas se päivä, mutta ellen herää, niin kohtaamme kasvoista kasvoihin.