Kirjojen parissa

Sidottu ratkaisuvalta-niminen teos sai ajatukseni liitelemään. Nykyisin olen mennyt ajan virrassa siihen mukaan niin, että paksuja kirjoja en enää lue. Parhaiten minua puhuttelevat pienet kirjan, joissa ei ole satoja sivuja ja ajatukset tuodaan aforismin muodossa esille. Jostain itselleni on tullut teos: OnOn tahi EiEi. Aajtuksensa kansiin on koonnut piispa Olavi Kares. Tämä täyttää sataprosenttisesti minun kriteerini hyvästä ja ajatuksia tuulettavasta kirjasta. Siinä on roomalaisin numeroin jaoteltuna 14 osiota. elämän eri aiheista. Mitään väliotsikointia numeroinnin lisäksi ei ole, joten on itse pääteltävä kunkin osion tarkoitus.

Kirjan nimi viittaa Jeesuksen sanoihin, että Hänen omiensa puheet olisivat totta eikä siinä olisi ylimääräisiä mutkia, jotka himmentävät totuutta. Poimin joitakin lausahduksia kirjasta ja niin saamme nauttia siitä punnitusta pyheesta, jota tämä kirjanen on tulvillaan.

Kirjan ensimmäinen ajatus on seuraava:” Vähäisinkin elämän virran kuljettama kultajyvänen tuottaa löytäjälleen iloa, sillä se kertoo, ettei emäkallio ole kaukana.” Otan heti perään kirjan viimeisen ajatuksen:” Jumalasta sairaaksi tuleet ihmiset merkitsevät omalle ajalleen usein sitä enemmän, mitä kielteisemmin heihin suhtaudutaan.”

”Siellä, missä omantunnonihminen etsii elämän synteesiä, on ainainen kulttuurikriisi.” ”Vanhurskaus, rauha ja ilo, kolme taivaasta eksynyttä orpoa epävanhurskauden, itsekkyyden ja vihan hallitsemassa maailmassa.” ”Hurskaus on niinkuin viisauskin, mitä vähemmän sitä on, sitä vähemmän sen puutteesta kärsii.” ”Maailman kunnia on rakas Raakel, jonka voittaakseen Jaakob Jokamies on valmis ahertamaan ei vain seitsemän, vaan seitsemän kertaa seitsemän vuotta.” ”Vahvinkaan ”Luther-linja” ei kirkkomme suojavarustuksena kestä, sillä voitto tai tappio ratkaistaan aina etumaastossa, missä suojattomat taistelijat ovat valmiit kadottamaan sielunsa Kristuksen tähden.” ”Jos näkyvä kirkko ja Kristuksen seurakunta samastetaan, ei Kristuksen ruumiiin jäsenyys olekkaan enää elämää uskossa, vaan näkemisessä.” ”Hengelliselle liikkeelle on ratkaisevaa muodostuuko siitä kristillisten persoonallisuuksien koulu vai verstas valmiiden kristityiden massatuotantoa varten.” ”Kirkollinen kariääri: Puhu rakkaudella kaikista hengellisistä liikkeistämme, mutta älä rakasta niistä mitään.” ”Hengellinen puhuja on joskus kuin metso soitimella, ei näe eikä kuule ja ilman ajan tajua.” ”Kristillisen kasvattajan sanavarastossa ei saa olla ainoatakaan sanaa, joka halventaa kasvatettavaa.” ”Rakkaus vaikuttaa myös isänmaan asiassa niin, että helisevä vaski ja kilisevä kulkunen vaikenevat, ja sydämen ääni alkaa kuulua.” ”Kulttuurinäköala: Kun makkara vapautui kortilta, väheni kirjojen menekki puolella.”

Kokoelma sisältää yhden ajatuksen jokaisesta osiosta. Ihmetellen olen lukenut ajatuksia ja todennut piispalla olleen lahja sanoa paljon vähin sanoin. Joskus voi käydä todella niin, että vähäisestä asiasta puhutaan monia sanoja ja tärkeistä ei puhuta juuri lainkaan. Vanhuuden oireisiin kuuluu: Kaksi vanhaa tukkijätkää-syndrooma. Eihän ne nuoret kestä ees lautallakaan, varsinkaan, jos heidän vanhempansa ovat ajaneet lauttansa koskeen huolimattomasti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s