Lähtöselvitys

Vuosien jälkeen näen silmissäni Turun Martinkirkon ja on meneillään Ilpoistenpiirin ilta. Puheenvuoron saa harmaantunut Herran ja Hänen seurakuntansa palvelija pappi siis. Hän menee mikrofonin taakse, pyytää itselleen tuolin ja alkaa puhua.Herramme Jeesus on kutsunut hänet tekemään lähtöselvitystä. Jeesus on puhunut monia teräviä lauseita, jotka ovat vaikuttaneet palvelijaan. Yksityiskohtia en enää muista, mutta juhlalisuus on vallitseva, kun ollaan selkeästi viimeisellä rannalla ja tähyillään ylimenopaikkaa. Kaikki, mitä on tarttunut mukaan, pitää käsitellä. Pitää erotella tärkeä ja vähemmän tärkeä. Se lähtöselvitys on sen luonteinen, että lopulta kaikesta täytyy luopua ja arvokkaanakin pidetty hylätä, kunnes käteen jään piletti ainoastaan: Jumalan ansaitsematon armo Ristinveren tähden.

Muutaman ajallisen lähtöselvityksen olen tehnyt. Silloin esiteltiin tavarat ihmiselle, joka kiinnitti niihin omat merkkinsä. Näytettiin piletit ja sitten sai luvan mennä metallinpaljastimen läpi kansainväliselle puolelle ja sitä mukaa lähtöportille. Nykyisin lähtöselvitykset tehdään itse. Ajattelen, etten enää siitä selviäisi. Tupeksisin siinä koneen äärellä niin kauan, että portit suljetaan ja jään matkasta. Tämä on tietysti aiheeton pelko, koska en ole kokeillut onneani. Tässäkin tulee mieleeni tuo pappi, hän ei tehnytkään lähtöselvitystään yksin omalla konellaan, vaan halusi käydä niitä paikkoja joissa hänet tunnettiin. Olisiko sittenkin niin, että tarvitsemme toisiamme silloin, kun elämän inventaariota teemme. Tarvitsemme kasvussamme hengellisen isän ja äidin. Myöhemmin tarvitsemme veljen ja sisaren osallisuutta elämässämme.

Jälkeenpäin hirvittää jotkut lähdöt, kun yksinkertaisena ihmisenä yksinkertaisissakin asioissa pystyy töpeksimään. On melko sykähdyttävää parkita autonsa viikoksi paikalle, jossa saa olla pari tuntia ja edessä on puomi. Samoin sykähdyttävää ajaa Lentokentän rampin ohi moottoritiellä. Asia lienee jo vanhentunut, joten voi tunnustaa suikanneeni Samaralla välipuomin raosta toiselle puolelle. Onneksi siihen liikenteeseen oli järjestetty sellainen väli, että sain rauhassa kiihdyttää matkanopeuteen. Oli sykähdyttävää myös Afrikasta poislähtiessä, kun virkailija huomioi runsaat N-liiton leimat passista ja vie sen passin jonnekkin katsottavaksi. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, olen kotona ja ihan vapaana

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s