Miksi kamppailemme?

Eräällä työpaikalla oli tapana laittaa aforismeja ilmoitustaululle. Joku oli laittanut seuraavan: Jos sinulla ei ole mitään tekemistä, älä tee sitä täällä. Yksi parhaista oli seuraavanlainen: Jos väittelet idiootin kanssa, varmistu, ettei hän tee samoin. Myös huutokauppatilanne kirvoittaa ihmisestä helposti esille taistelijan, joka kamppailee viimeiseen rupiaan asti, saadakseen itselle harmia. Muistan nuoruudesta tilanteen, kun osallistuin huutokauppatilaisuuteen. Eräs vähän maistellut mies huusi itselleen lastenvaunut. Kohta huutonsa jälkeen ikäänkuin realismi palasi hänen elämäänsä ja hän ihmetteli isoon ääneen: Mitä minä näillä oikein teen. Toisen maailmansodan yhtenä ratkaisuhetkenä pidetään Kurskin mutkan panssaritaistelua. Panssarit olivat kai tasaveroisia ja käyttäjät yhtä taitavia, joten äkillistä päätöstä ei saatu aikaan. Mikä sitten ratkaisi asian? Kyky valmistaa panssarivaunuja! Siperian vaunujunat pitenivät ja Saksan lyhenivät, kunnes savuavat panssarit lakkasivat savuamasta toisella puolella.

Miksi näitä pähkäilen? Mietin aikaa jolloin kristikunta piti Raamattua Jumalan ilmoituksena ihmiskunnalle. Aikaa jolloin kirkkoon käveltiin kengät kädessä ja ne laitettiin jalkaan kirkonmäellä. Aikaa jolloin papit olivat miehiä. Aikaa jolloin vihittiin mies ja nainen avioliittoon. Aikaa jolloin ei niin helposti voinut erota ja löytää uutta verta. Aikaa jolloin lapset kastettiin. Aikaa jolloin kylvettiin siementä siunaten. Aikaa jolloin oltiin kiitollisia vuodentulosta. Oltiinko silloin onnellisia? Ehkä ehkä ei, mutta silloin tiedettiin kaikessa olevan yliluonnollinen osa, jota emme pysty ohjailemaan. Silloin aforismiksi tuli: Synti on kansan häpeä!

Eräänä päivänä joku heräsi ja huomasi epäkodan, ensin yhden sitten toisen ja viimein päädyttiin täysremonttiin. Meillä on salittävä sana, joka on tullut tärkeäksi: Muutosvastarinta! Kaikki siis voidaan muuttaa ja saadaan muuttaa ja halutaan muuttaa, kunhan muutosvastarinta saadaan juuritettua pois. Nyt on suuri kysymys siinä: Onko muutosvastarinta vain ilkeyttä ja jääräpäisyyttä? Voi olla sitäkin! Mutta uskooko kukaan, että konservatiivin motiivina olisi kansan hyvinvointi Kaikkivaltiaan edessä? Vai onko kurskinmutka keskellämme, jossa vain mitataan voimia ja kestävyyttä? Onko kukaan miettinyt sitä, että vieläkin on mukana muuttuja X Jota emme tahtoisi ottaa huomioon. Oi Herra siunaa Suomen kansa!

Mikä nyt neuvoksi? Olisiko nyt niin, että kirkon tai muun yhteisön oppi ei enää kanna perille? Olisiko kilvoituksen tultava henkilökohtaiseksi? Olisiko niin, että pidämme kukin oman avioliittomme kunniassa ja antaisimme toisen palvelijalle vapaat kädet tehdä oman päänsä mukaan eli kukin omalla tavallaan? Se on kai jo tullut selväksi, että itsensä muuttaminen on vaikeaa ja toisen muuttaminen mahdotonta. Lasketaan aseet niistetään nenä ja paikataan rikkimenneet housunpolvet ja eletään ihmisiksi. Kuunnellaan julistajaa, jolta saamme sitä evästä, jota tarvitsemme. Lopetetaan lusteiden tukistelu puolin ja toisin siis hyödyttömänä asiana.

Mainokset

Viisaus vai ihmeet?

Raamatussa kerrotaan, että kreikkalaiset etsivät viisautta ja hebrealaiset ihmeitä. Mitä me nyt sitten käsittelemme, kun otamme kantaa näihin? Me käsittelemme ihmisen pyrkimystä todistaa sanaa oikeaksi. Jos julistus olisi vähän syvällisempää niin minuakin saattaisi kiinnostaa, ajattelee joku. Jos tapahtuisi enemmän ihmeitä, niin minäkin saattaisin kiinnostua uskosta. Minun pitäisi saada varmistus, etten turhaan touhuaisi.

Nyt vaikuttaa siltä, että eksyminen sekavasti piirretyn kartan kanssa käy ilmeiseksi. Raamatullinen sana olisi: Te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa! Nyt luulisi, että viisautta eli kirjoitusten tuntemista on yllin kyllin, mikä mättää? Jos viisaus kohdistetaan järjellisellä tavalla kirjoituksiin,, silloin käsitellään eri kieliä ja käännöksiä. Löydetään yhteensopivuutta kirjotuksista ja ihastellaan tutkimuksen korkeaa tasoa. Kun tutkimus saavuttaa huippunsa sen sisältämä voima saavuttaa miniminsä, koska mitä uskottavaa siinä on, mitä pystyy jokamies itsenäisesti tutkimaan kielen rakennetta myöten.

Kirjoitusten pitäisi aina johdattaa suuren Jumalan eteen pienenä ihmisenä armoa anomaan. Kirjoitusten pitäisi johdattaa ymmärtämään sen, että me elämme Hänen maailmassaan ja olemme kerran tilivelvollisia Hänelle. Toinen kysymys koskee ihmeitä. Onko Jumala Suuri ja Ihmeellinen, vaikka ei parantaisikaan olkapäätäni. Onko Jumala minulle niin suuri kuin oli niille kolmelle miehelle, jotka sanoivat: Meidän Jumalamme pystyy meidät varjelemaan, mutta vaikka ei niin tapahtuisikaan, niin emme kumarra patsasta. Me näemme Raamatusta, jos haluamme lukea, herätystä ei tullut massakokouksessa Vuorella! Herätystä ei tullut leipäihmeen seurauksena. Eikä herätystä tullut sairaiden parantamisen vuoksi. Herätys tuli Sykarin kaupungissa, kun Jeesus puhui naisen kanssa synnistä, mutta Hän teki sen rakkaudella!

Jeesus sanoi: Autuaita ovat ne, jotka uskovat vaikka eivät näe, vapaasti muistellen. Autuas olet sinä Simon Joonaanpoika! Liha ja veri ei sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni Henki joka on taivaassa. Autuas on siis hän jolle Isän Henki ilmoittaa asioita. Ei niinkään hän, joka tekee kaivauksia. Kun koko elämä annetan Jeesukselle, niin silloin uskotaan Suureen Jumalaan ilman yhtään ihmettä pelastuksen lisäksi ja ilman suurta ymmärrystä Sanasta, vain sen, että Jeesus Kristus on minun Herrani!

Minä uskon

Olen kuullut tarinan kihlaparista, joka remontoi uutta yhteistä kotia. ”Kaapin paikasta” tuli jossain vaiheessa kysymys. Yksi tahtoi yhtä ja toinen toista. Toinen kahdesta henkilöstä sanoi: Meneppä katsomaan ulko-ovesta sitä nimeä! Toinen vastasi: Se nimi on hyvin heiveröisesti siellä kiinni. Ehkä oli kysymyksessä toisen mieli ja toisen varat. Mitä me opimme tästä? Sananlasku sanoo: Oppia ikä kaikki! Olen ajatellut ja kuullutkin, että se pitäisi olla nykyisin: Oppia ikävä kaikki.

Me kaikki, jota olemme yhtyneet Apostoliseen uskontunnustukseen, olemme tunnustaneet monta asiaa. Ensiksi tunnustimme uskomme Jumalaan! Olemme tunnustaneet uskomme Isään! Olemme tunnustaneet uskomme Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan! Olemme siis Herramme kasvojen edessä ja Hänen korvien kuullen tunnustaneet Hänet Luojaksi! Mitä Hän on luonut, voidaan lukea Raamatun alkulehdiltä. Onko Luojaksi tunnustamisella joku merkitys? Jumalan mielessä on isokin merkitys! Miten on ihmisten mielten laita?

Kun kirkko näinäkin päivinä katsoo joukolla ”kaapin paikkaa”, niin miten tiukassa se nimi kirkon ovessa on? Luterilainen, onko se kuin kiveen hakattu vai kaksipuolisen teipin varassa? Onko edes oikein, että kirkko nimetään ihmiselle vaikkakin suuren suurelle persoonalle? Onko Sana vielä auktoriteetti vai työväenliikkeestä tuttu joukkovoima? Kysymyksiä syntyy enemmän kuin kukaan pystyy vastaamaan! Armahda Herramme Suomen kansaa ja anna sille mielesi mukaisia johtajia niin maalliseen kuin hengelliseenkin regimenttiin!

Jaakon kirje

Erään artistin mukaan kirje voisi alkaa vaikkapa seuraavasti: Kirieen sulle kiriootan ja kuorehen mä laitan oikeen valokuvaniki… Raamatusta useasti sanotaan, että se on Taivaallisen Isämme rakkauskirje ihmiselle. Sen verran tiedämme ihan kansakoulupohjalta, että Raamattu on kirjasto, jossa on useampaa aineistoa. Siinä on myös kirjepostiosio. Apostoli Paavali hallitsee suurinta sivumäärää kirjeposteista. Hän on siis merkittävä henkilö ja hä’nen ajatuksistaan löytyy ammennettavaa. Pietari on myös tärkeä, koska hän on yksi alkuseurakunnan pylväistä. Pylväshän on sellainen, että se kantaa jotain tärkeää ja pitää rakennusta ryhdissään. Johannes on tietysti rakkain, joka puhuu vanhanakin vielä rakkauden merkityksestä. Rakkaushan on nykyihmiselle tärkein, jos puheita kuuntelee huolimattomasti, niin rakkauden sanoma kuitenkin jää mieleen. Siinä käy helposti niin, että rakkauden sanoma sivuuttaa kaiken muun ja silti ihmisillä saatta olla rakkausvajetta ja tunnetta, ettei kukaan rakasta.

Eräänä päivänä huomasin, että Aapeli Saarisalo on kääntänyt Uudentestamentin ja halusin nähdä mainitun kirjan. Sellainen löytyikin jostakin ja sanottiin: Hyväkuntoinen, uudenveroinen, tosin alleviivauksia. Tilasimme sen sopuhinnalla. Kirja on todella uudenveroinen ja alleviivaukset ovat huolellisesti kuulakärkikynällä tehdyt, joten sanoma on edelleen puhtaana luettavissa. Näin reformaation juhlavuotena ja eilisen päivän innoittamana voi sukeltaa Raamatun sanomaan. Siitä kirjasta löytyy tämä otsikon mukainen Jaakon kirje. Saarisalo oli käyttänyt vapauttaan ja suomentanut myös nimiä, jos vastine löytyy.

Miksi nyt sitten näin juhlavana aikana otan esille tämän kirjeen? Kyse on siis Jaakobin kirje, josta joku tieto kertoo, että reformaation aallokossa sitä vähän vähäteltiin jopa niin, että sitä sanottiin olkikirjeeksi, jos perimätiedossa on perää. Vanhurskas on elävä uskosta! Tämä oli avain aarrekammioon, jonka loiste saattoi häikäistä osan aikalaisista. Ikäänkuin vihreää niittyä on silmänkantamattomiin ja ensimmäinen vuosi vain laukataan sitä ympäri. Ja nyt 500 vuotta myöhemminkin ilo on ylimmillään, koska on muutaman kohdan puhdas oppi käytössämme, ainakin teoriassa.

Nojaan tukevasti Saarisalon viitteisiin ja selvennyksiin ja sieltä löysin ajatuksen, että kirje olisi päivätty vuonna 42 jKr. Lyhyt matematiikka riittää toteamaan, että helluntaista oli kulunut vasta 9-12 vuotta. Kirjoittaja ei ollut opetuslapsi eli apostoli, joka tunnettiin nimellä Jaakob, vaan hän oli Herran veli. Joosefin ja Marian avioliitosta. Saarisalo toteaa, että vasta ylösnousemus sai perheen uskomaan, että isoveli Jeesus oli todella sitä mitä Hän sanoi olevansa. Eläessä veljet pitivät häntä lähinnä kai ¨höyrähtäneenä. Oliko Jaakobin asemassa jotain nepotismiin liittyvää, koska hänet oli nimetty Jerusalemin wanhimmaksi. Mitä se sitten tarkoittaneekin.

Sen voimme lukea kirjeestä, että seurakunta oli laajentunut näin nopeasti ja hän siis kirjoiottaa yleiskirjeen kaikille. Siinä jo varoitellaan hyvin arkisista asioista. Kielen synnistä, riitaisuudesta ja ihmisen arvottamisesta varallisuuden tai muun maallisen kriteerin perusteella. Sieltä on myös luettavissa opillista kamppailua siitä onko usko, joka ei mitenkään toimi, onko se oikea ja elävä ja autuaaksitekevä. Olisiko niin, että sielujemme vihollinen ei ole keksinyt mitään uutta. Vaan jauhaa samaa myllyä ja yllättää meidät aina yhtä perusteellisesti. Pitäisikö reformaation juhlavuotena paneutua tutkimaan onko hedelmä saman makuinen kuin se oli alussa?

Perisynti

Ikivanha persialainen mytologia puhui aikanaan kahdesta jumalasta. Toinen oli hyvä ja toinen paha. Niillä on kyllä nimetkin, mutta en nyt yritä edes kirjoittaa niitä. Se maailmanselitys on simppeli. Kummallakin on omat voimansa ja keinonsa ja se ratkaisee kumpi onnistuu voittamaan enemmän kannattajia itselleen. Tästä on tietysti olemassa myös intiaanien versio perimätiedon mukaan. Kyse oli kahdesta koirasta, jotka tappelivat, siis musta ja valkoinen. Vieras kysyi, kumpi yleensä voittaa ja vastaus oli sellainen, että se jota ruokitaan.

Kristinuskon täytyy selittää asia toisin ja se onkin luonnollista, koska se on puhtaana Jeesuksen, Jumalan Pojan usko. Meillä on käytössämme Jumalan käsikirjoitus ihmisen, kansojen ja koko maanpiirin elämästä ja tulevaisuudesta. Kun Jumala oli kaiken luonut, Hän sanoi, että se oli sangen hyvää. Siis kaikki oli hyvää. Ei ollut petoja eikä kipua. Yksinäisyys oli ensimmäinen puute, jonka ihminen ja Jumala yhdessä totesivat. Eläimet eivät olleet sopivia elämänkumppaneita ihmiselle. Uniikki ihminen uniikissa maailmassa. Ei puhekaveria eikä tätiä tai setää varoittelemassa maailman pahuudesta, koska ei ollut ketään eikä näennäisesti mitään pahaa.

Jumalalle ei mikään ole vaikeaa, joku opetti. Jumala kuitenkin on kirjoituttanut tässä yhteydessä erityisiä asioita joita Hän teki ihan toimenpiteitä eikä ainoastaan puhunut. Jotenkin ihmisen kohdalla oli sanat ja myös teot. Hän otti ihmisen tomun maasta tai maan tomusta ja muokkasi ihmisen. Siinä oli siis maan tomua eli maankuorta määrätty määrä ja sitten Hän puhalsi siihen Hengen. Ihmisessä oli siis jo siellä kaksi osaa maasta otettu materia ja Jumalan Henki! Tämä on tärkeää huomata.

Tämän lisäksi Jumala ryhtyi kirurgin hommiin eikä Eevaakaan tehty pelkällä sanalla vaan sanalla ja toimenpiteillä. Hän kuitenkin teki leikkauksen nukutuksessa, joten Aatamikaan ei tiedä miten kaikki muovattiin, mutta miellyttävä oli kohdata vertainen, jonka kanssa elää. Kun sitten tapahtui mitä tapatui, se osa, joka oli materiaa ja otettu maan tomusta, alkoi näyttää hävettävältä. Joku oli muuttunut ja se vaikutti heti suhteessa Isään. He piiloutuivat.

Sitten tulemme Uudenliiton aikaan ja kirkkoisiin. Jotenkin piti saada selitettyä ymmärrettäväksi kaikki se touhu, jota kristityt harjoittivat, vaikka uusi menetelmä ei ollutkaan niin vaativa, mitä vanha oli. Tähän saumaan tuli oivallus eräälle, että kaikki johtuukin perisynnistä ja näin me oikeastaan emme olekkaan niin vastuullisia, koska meillä on tämä syntiperimä. Sille piti kuitenkin löytää vastamyrkky niinkuin käärmeen purema vaatii vastamyrkkyä tai seuraa kuolema. Ja siihen oli selkeä ehdokas eli helluntain esimerkki Pietarin saarnasta. Ottakoon kukin teistä kasteen, että syntinne pyyhittäisiin pois! Heureka, siinä se on! Jumala salli meille viheliäisen syntymälahjan, mutta me pesemme sen kastamalla pois. Nikeassa mentiin jopa niin pitkälle, että kaste on kertakaikkinen irtautuminen koska synnit annetaan anteeksi ennenkuin niistä on yksikään tehty.

Kevyesti helvetistä

Muistelen kuulleeni, että yleisradiossa oli joskus ohjelma: Kevyesti keskellä päivää. Silloin soitettiin jotain kevyttä musiikkia. Toinen oli lepopäivän ratoksi. Onko nyt niin, että vanha roomalainen ajatus pätee edelleen: Kansalle leipää ja sirkushuveja! Tosin ne sirkushuvit taisivat olla astetta rankempia mitä nykyisin. Jääkiekko ammattilaistasolla taitaa lähennellä sitä: Ave ceessar kuolemaan menevät tervehtivät sinua! Samoin ammattilaisyrkkeily. Molemmissa tulee korjaamattomia asioita, mutta ilmeisesti se on sen arvoista, saada jotakin ja loppuelämä pyörätuolissa.

Minä tässä ryhdyin havukkaiseksi ja aloin pähkäillä onko myös hengellisessä kentässä tällaista kevytharjoitusta, joka on kuin iskelmien soittoa vai onko myös vaurioittavaa huvia, jossa oikeasti tulee verta kentälle. Valitettavasti tulin siihen tulokseen, että kyllä tätä on. Lähdetään liikkeelle hevimmästä päästä. Herätysliiketaustaisena sain herätyksen ryhtyä tutustumaan Lutheriin, kun hänestä kuitenkin aina jotain mainittiin jopa oppi-isänä. Ryhdyin hankkimaan kirjallisuutta ja mielellään vanhaa ja fraktuuralla kirjoitettua. Sehän on pyhä kirjasin, kun sitä ei osaa kaikki lukea. Sain siis jostain omistukseeni: Tunnustuskirjat-nimisen kirjan. Aloin lukea sitä järjestelmällisesti ja tuntui tosi hyvältä kunnes tulin kohtaan: Perisynti. Siinä oli mielestäni outo asia, jonka koitin työntää ensin syrjään, mutta se tuli aina uudelleen esille. Siis ilman kastetta ei voi pelastua. Olisiko tämä nyt se kohta, jossa puhutaan kevyesti helvetistä?

Mikä lihasta syntyy on liha! Tähän vedotaan! Kahdesta syntisestä ihmisestä ei voi syntyä muuta kuin lihaa! Näihin vedotaan. Onko nyt niin, että luterilaisittain lapsi syntyy ilman sielua eli on niinkuin hirven vasa? Hänet pitää uudestisynnyttää, että hän saa sielun? Mutta Jeesus sanoi: Sallikaa lasten tulla, ja edelleen joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat Minuun…
Jeesuksen mukaan lapsella on usko. Jos nyt siis maanpäällä on jotain toimia, jotka ovat välttämättömiä pelastukseen, niin mihin valoon joutuu Ristintyö? Eikö usko ole ainoa ja tunnustus toinen välttämätön? Tunnustus: Jeesus Kristus on Herra! Minun Herrani, olen Hänen ja Hän minun!

Sitten on erikseen olemassa Sana ja pyhät toimitukset, jotka herättävät ja vahvistavat uskoa ja pitävät sitä uskon liekkiä yllä. Eräs julistaja esitteli taivas-ekin. Hän on mies, jonka oikea puoli on valkoinen ja vasen musta. Se kuvaa ihmisen kahta luontoa, mutta sitä kuvaa voidaan käyttää toiseenkin tarkoitukseen. Kun kristikunnassa on kaksi käsitystä kasteesta ja molempien ääripäät pitävät omaan sa pelastavana, niin olisiko siinäkin kevyttä puhetta helvetistä. Nimittäin se musta puoli sitten joutuu helvettiin erilaisen kasteen takia? Kuka tietää kumpi käsitys on musta ja kumpi valkoinen, sitä sopii miettiä.

Kaksi tahtoa

Olen kuullut kertomuksen miten joku, Amerikassa käytyään, ihasteli sitä miten siellä vanhemmat tottelivat lapsiaan esimerkillisesti. Satuin kerran marketissa kuulemaan kahden henkilön keskustelun seuraavasta hyllyväliköstä. Ensimmäinen ääni sanoi: Kuuntele mua! Toinen ääni vastasi vaativasti: Tottele mua! Sieltä ilmestyi isä ja poika muina miehinä, nyt voi veikata miten vuorosanat jakautuivat. Mieleeni tulee myös Merisotakoulun ajalta eräs episodi. Meidän kurssiosasto oli kärynnyt viikonloppuloman, joten vietimme viikonvaihteen siellä Suomenlinnassa. Porukassamme olin eräs jatkokoulutettavana ollut ja vakinaiseen virkaan tai toimeen nimitetty kaveri. Hän ajatteli, ettei vapaakielto koske hänta. Hän puki oman vormun päälleen ja aikoi lähteä viikonloppua viettämään. Käytävällä tuli kuitenkin vastaan kouluttaja, joka oli samanarvoinen virkanimikkeeltään. Siinä syntyi sananharkkaa kysymyksen jälkeen: Mihin te olette menossa? No se päättyi kyllä onnellisesti niin, että kaikki olimme siellä.

Useasti käy niin, että on kaksi tahtoa vastakkain ja sen ratkaiseminen on vaikeaa, kumman mukaan eletään. Martin Luther keitti meille sopan kehittäessään kahden regimentin opin. Ehkä se oli silloin perusteltua, kun voimme kuvitella hengellisen hallinneen suurinta osaa ihmisen elämässä. Maallinen regimentti teki asioita, joissa tarvittiin fyysistä voimaa. Kävi sotia, rakensi teitä ja taloja sekä kantoi veroja kulujen kattamiseen. Maallinen regimentti sai valtansa ja vallan merkit kirjaimellisesti hengelliseltä regimentiltä, joskin välillä siitä myös väännettiin. Suomessa on totuttu, että valta tulee maalliselta regimentiltä niin, että päämies silloin, kun hänellä oli vielä valtaa runsaasti, nimitti niin kenraalit kuin piispatkin ja myös pääministerit.

Raamatussa on yksi tapahtumaketju, joka kuvaa kahden tahdon taistelua ja sen taistelun vaikutusta. Jumala puhui Moosekselle: Mene vapauttamaan Minun kansani! Mooses koki tehtävän mahdottomaksi ja niinpä hän halusi takeita siihen, että hän saa tehtävän suoritetuksi. Kysymys oli kansan luottamuksesta, että he lähtevät lähes oudon miehen johdolla niin riskialttiiseen toimeen. Kaikki sujui, kun Mooses sai auktoriteetin Jumalalta ja kansan elämä oli niin huonoa, ettei ilmeisesti huonompaa vaihtoehtoa heidän mielissään ollut. Vaikka välillä oli turhautumisesta johtuvaa kalabaliikkia, kaikki sujui Siinaille asti, kun Jumala antoi ohjeet ja niitä noudatettiin.

Kun Jumala kutsui Mooseksen erilleen eikä Jumala puhunut sinä aikana kansalle. Se oli määrätty olemaan paikoillaan ja odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun taivas oli hiljaa, niin kansan mielipide alkoi muodostua ja se oli kokonaan toinen mikä oli vallinnut. Siihen asti oltiin matkalla Luvattuun maahan. Kun Jumalan puhe keskeytyi, ajatus Luvatusta maasta haaleni ja Egypti alkoi muistua kuitenkin varmemmalta vaihtoehdolta. Aaron, Mooseksen veli, joutui vakavan paikan eteen. Hänelle alettiin esittää pyyntöjä ja vaatimuksia. Arveltiin Mooseksen jo kuolleen, joten yhteyttä taivaaseen ei kai edes yritetty saada. Piti saada joku jota seuraamalla voidaan yhdessä päättäen palata Egyptiin. Kun päätös ja vasikka oli saatu aikaan, niin siitä tuli niin suuri ilo, että piti oikein alkaa juhlia. Siis sama kansa oli juhlinut Egyptistä vapautumista Punaien meren rannalla ratkeaa juhlimaan sitä, että nyt me käännämme rintamasuunnan ja palaamme sinne missä oli jatkuvuutta ja missä olot ovat tuttuja. Ja tähän saumaan palaa Mooses vuorelta ja pilaa koko ilon.