Kirjojen parissa

Sidottu ratkaisuvalta-niminen teos sai ajatukseni liitelemään. Nykyisin olen mennyt ajan virrassa siihen mukaan niin, että paksuja kirjoja en enää lue. Parhaiten minua puhuttelevat pienet kirjan, joissa ei ole satoja sivuja ja ajatukset tuodaan aforismin muodossa esille. Jostain itselleni on tullut teos: OnOn tahi EiEi. Aajtuksensa kansiin on koonnut piispa Olavi Kares. Tämä täyttää sataprosenttisesti minun kriteerini hyvästä ja ajatuksia tuulettavasta kirjasta. Siinä on roomalaisin numeroin jaoteltuna 14 osiota. elämän eri aiheista. Mitään väliotsikointia numeroinnin lisäksi ei ole, joten on itse pääteltävä kunkin osion tarkoitus.

Kirjan nimi viittaa Jeesuksen sanoihin, että Hänen omiensa puheet olisivat totta eikä siinä olisi ylimääräisiä mutkia, jotka himmentävät totuutta. Poimin joitakin lausahduksia kirjasta ja niin saamme nauttia siitä punnitusta pyheesta, jota tämä kirjanen on tulvillaan.

Kirjan ensimmäinen ajatus on seuraava:” Vähäisinkin elämän virran kuljettama kultajyvänen tuottaa löytäjälleen iloa, sillä se kertoo, ettei emäkallio ole kaukana.” Otan heti perään kirjan viimeisen ajatuksen:” Jumalasta sairaaksi tuleet ihmiset merkitsevät omalle ajalleen usein sitä enemmän, mitä kielteisemmin heihin suhtaudutaan.”

”Siellä, missä omantunnonihminen etsii elämän synteesiä, on ainainen kulttuurikriisi.” ”Vanhurskaus, rauha ja ilo, kolme taivaasta eksynyttä orpoa epävanhurskauden, itsekkyyden ja vihan hallitsemassa maailmassa.” ”Hurskaus on niinkuin viisauskin, mitä vähemmän sitä on, sitä vähemmän sen puutteesta kärsii.” ”Maailman kunnia on rakas Raakel, jonka voittaakseen Jaakob Jokamies on valmis ahertamaan ei vain seitsemän, vaan seitsemän kertaa seitsemän vuotta.” ”Vahvinkaan ”Luther-linja” ei kirkkomme suojavarustuksena kestä, sillä voitto tai tappio ratkaistaan aina etumaastossa, missä suojattomat taistelijat ovat valmiit kadottamaan sielunsa Kristuksen tähden.” ”Jos näkyvä kirkko ja Kristuksen seurakunta samastetaan, ei Kristuksen ruumiiin jäsenyys olekkaan enää elämää uskossa, vaan näkemisessä.” ”Hengelliselle liikkeelle on ratkaisevaa muodostuuko siitä kristillisten persoonallisuuksien koulu vai verstas valmiiden kristityiden massatuotantoa varten.” ”Kirkollinen kariääri: Puhu rakkaudella kaikista hengellisistä liikkeistämme, mutta älä rakasta niistä mitään.” ”Hengellinen puhuja on joskus kuin metso soitimella, ei näe eikä kuule ja ilman ajan tajua.” ”Kristillisen kasvattajan sanavarastossa ei saa olla ainoatakaan sanaa, joka halventaa kasvatettavaa.” ”Rakkaus vaikuttaa myös isänmaan asiassa niin, että helisevä vaski ja kilisevä kulkunen vaikenevat, ja sydämen ääni alkaa kuulua.” ”Kulttuurinäköala: Kun makkara vapautui kortilta, väheni kirjojen menekki puolella.”

Kokoelma sisältää yhden ajatuksen jokaisesta osiosta. Ihmetellen olen lukenut ajatuksia ja todennut piispalla olleen lahja sanoa paljon vähin sanoin. Joskus voi käydä todella niin, että vähäisestä asiasta puhutaan monia sanoja ja tärkeistä ei puhuta juuri lainkaan. Vanhuuden oireisiin kuuluu: Kaksi vanhaa tukkijätkää-syndrooma. Eihän ne nuoret kestä ees lautallakaan, varsinkaan, jos heidän vanhempansa ovat ajaneet lauttansa koskeen huolimattomasti.

Mainokset

Vapaa vai sidottu

Erasmus ja Martin olivat kirjeenvaihtotovereita. He päättivät pureutua kysymykseen vapaa vai sidottu. Kyse oli siis ihmisen kyvystä tehdä päätöksiä vapaa vai eivapaa. Jos vähän kartoitamme inhimillisen elämän aluetta, otamme esimerkiksi autokuumeen meidän perheessä. Kun kymmenes vuosi alkoi täyttyä, tuli kysymykseen ajetaanko vanhalla vai onko saatava uusi. Asumme kerrostalossa, jonka parkkipaikalla on muutamakymmentä autoa. Siinä on uudenkarheaa ja ja muuten karheita, joku näyttää vieläkin ruostuvan, vaikka sen jo luulisi olevan menneentalven lumia. Jossain vaiheessa automainosten kohdalla vaimo alkoi kysyä: Haluatko katsoa vai laitanko paperinkeräykseen? Ensin sanoin, että anna mennä, mutta tuli sekin hetki, että aloin niitä katsella. Pitäähän sitä pysyä ajantasalla.

Silmien kautta alkoi mennä ajatus sisään, että ehkä se vaihto ei olisikaan ihan pöhkö ajatus. Kovia tarjouksia sateli: Säästä nyt vaikka 4000 jeuroa. Minua on alkanut kiinnostaa, että mitä se säästö oikein on? Onko hinnoissa niin paljon ilmaa, että nupeiksi voi pluutata niin paljon. Kauppiaasta alkaa mielessäni tulla oikein hyväntekijä. koska hän ajattelee minun kukkaroani niin lämmöllä. Tarkoituksena kuitenkin on päästä se tyhjentämään. Jonakin päivänä se sininen on muuttunut mustaksi ja aina siihen astuttaessa pitää kehua miten paljon parempi tämä uusi on. Kunnes palataan päiväjärjestykseen. Olinko siis vapaa tekemään itsenäisen päätöksen?

Veljet siis tutkivat asiaa ja siitä on syntynyt teos, joka valaisee monen tietä puolelta jos toiseltakin. Yksi ajatus siitä on sellainen, että ihminen tekee jatkuvasti syntiä eikä voi koskaan valita muuta kuin synnintekemisen. Toinen ajatus tulee siihen tulokseen, että ihminen on vapaa tekemään ratkaisunsa ja jossain vaiheessa voidaan jo sanoa: En tee ollenkaan enää syntiä. Kaikelle pohdinnalle löytyy Raamatusta tuki leikkaa ja liimaa periaatteella. On myös mahdollista lukea niinkuin on kirjoitettu! Jo Raamatun alkulehdillä on henkilö Kain, jolle Jumala puhui: Synti väijyy ovesi edessä, mutta hallitse sinä sitä! Nyt on pakko kysyä: Puhuiko Jumala pehmeitä, jos valintaa ei aidosti ollut? Vai halusiko Kain tehdä sen synnin, vaikka tiesi sen olevan syntiä? Pakottiko joku häntä?

Nooan aikana Jumala totesi, että ihmisten ajatukset olivat kaiken aikaa pahat! Siksi synnintulvan tähden Hän hukutti ensimmäisen maailman vedellä. Olivatko arkin matkustajat synnittömiä? Eivät olleet, koska aloittivat synninteon heti, kun se oli mahdollista. Mooses sai käskyn puhua kansalleen: Minä laitan teidän eteenne siunauksen ja kirouksen elämän ja kuoleman! Valitse siunaus ja elämä! Voivatko he aidosti valita? He lupasivat seurata Herraa mutta rikkoivat sen aina melko pian. Kun kansa oli tämmöinen, joka ei pystynyt elämään ilman synnintekemistä, niin järjestettiin uhripalvelus. Varmaan se ensimmäinen kaulankatkaisu on ollut kovaa hommaa, mutta viimein siihenkin tuli rutiini: Synti/syntiuhri ja uusiin seikkailuihin. Mitä voimme tästä päätellä? Ihmiskunta oli kaksimielinen. Jumalalta olisi haluttu kaikkea hyvää ja siunauksia, mutta arkielämässä oli oman lihan palvelu.

Mikä oli Jumalan ratkaisu ongelmaan, kun Hän kuitenkin rakasti luomaansa taaperoa, joka sotki ja loukkasi itseään jatkuvasti. Hän antoi kaikkeenriittävän uhrin, jolla koko ihmiskunta ostettiin vapaaksi synnin orjuudesta. Mitä tämä nyt merkitsee. Jeesus on mukana jokaisen lapsen syntymisessä, sen voi lukea Johanneksen evankeliumin alusta. Mitään ei ole syntynyt ilman Jeesusta. Lapsi syntyy siis kaksiosaisena. Hänessä on Jumalan henkäys, joka tekee hänestä elävän sielun. hänellä on Aadamin perintö, joka on kyky langeta heti, kun ymmärrys siihen on kehittynyt. Jokainen siis lankeaa itse syntiin ja vetää päälleen kuoleman. Lankeamuksen jälkeen tarvitaan uudestisyntyminen, että yhteys Isään voidaan palauttaa.

Ihmisessä on siis uudestisyntymän jälkeen uusi luomus, joka ei tee syntiä ja vanha luomus, joka pyrkii tekemään syntiä. Kumpi nyt sitten hallitsee? Uuden ihmisen voima on Pyhän Hnegen asuminen sisimmässä. Sillä voimalla sanan kautta voidaan lihaa ristiinnaulita kaikkine haluineen. Uudesyisyntyminen ei tapa lihaa, koska se on sidoksissa tähän näkyvään olemukseemme. Vain ristille se voidaan naulita niin, ettei se pääse meitä johtamaan synnin poluille. Näin on valinta ratkaistu. Ihminen tietää uudestisyntymän jälkeen, harjaannuttuaan totuuteen, hyvän ja pahan ja Pyhän Hengen voimasta valita seurata Jeesusta. Liha kysyy valtansa perään kyllä useastikkin, koska se on sielunvihollisen liittolainen ja altis tämän maailman houkutuksille. Siis molemmat kirjoittajat olivat oikeassa tavallaan. Martin siinä, että ennen uudestisyntymistä ihmisen halut ovat synnin puoleen. Erasmus siinä, että uudestisyntynyt ihminen saa Pyhässä Hengessä mahdollisuuden valita mitä tietä alkaa seurata.

Uudestisyntyminen

Nikodemos Jeesuksella iltakylässä, sehän on meille tuttu kertomus. Vierailu tapahtui illan pimeydessä ja kirjoittaja on kirjannut suorastaan yöllä. Tästäkin on tehty teologiaa, miksi yöllä? Eikö kehdannut tai uskaltanut? Mehän tiedämme sen, että leimatun henkilön ystävyys voi merkitä joko hylkäämistä tai sitten nostetta. Riippuen leiman laadusta. Jeesus oli vähän mysteeri, koska Hän poikkesi muista niin radikaalisti ja Hänen vaikutuksestaan piti ottaa kantaa asioihin, joihin kaikki eivät halunneet koskea.

Mitä Jeesus sitten sanoi? Sanoessaan: Sinun pitää syntyä uudesti ylhäältä? Ainakin se hämmensi vieraan, miten se on mahdollista? On oikeastaan hyvä, että Jeesuksen sana hämmentää, se olisi vieläkin tarpeellinen! Onko kristikunta siirtynyt fariseuksien puolueeseen, jotka vaativat eli haluavat Jeesuksen voittavan heidät puolelleen ihmeteoilla. Jo Ramatun aikajaksona olivat ihmiset valmiit ottamaan Jeesuksen vastaan lisänä siihen mitä itsellä jo oli, mutta Hänen tarkoituksensa oli muuta. On vain kaksi vaihtoehtoa: Pidät sen mitä itselläsi on tai luovut kaikesta, että voittaisit Kristuksen omaksesi. Tämä oli Jeesuksen haaste Nikodemokselle.

Me kuulemme nykyisin julistajia, jotka ottavat kantaa myös tähän asiaan: Onko uudestisyntyminen tarpeellinen, jos on niin miksi? Tämä asia on muunnettu sanoiksi: Uskoon tuleminen. Onko se sama asia? Monille on, mutta eroakin on. Jos ajattelemme syntymistä luonnonjärjestyksessä, niin näemme sen välttämättömäksi, jos kerran raskaus on alkanut. Uskoon tuleminen on vähän toinen asia, koska joku julistajakin voi todeta: En ole koskaan tullut uskoon, koska kokee aina olleensa uskossa. Voiko se olla mahdollista? Tuo termi on yhtä vieras uskovalle kuin oli Jeesuksen sana Nikodemokselle.

Mitä Paavali tarkoittaa sanoilla: Kaikki ovat pois poikenneet? Voiko pois poikennut olla tiellä? Ei mielestäni voi! Hän toteaa lisäksi: Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla! Mutta saavat lahjaksi vanhurskauden! Vedestä ja Hengestä! Raamatussa puhutaan vedestä ainakin kahdessa tarkoituksessa. Miten voimme määritellä kumpaa Jeesus tarkoitti? Hänet kastettiin Jordanin vedessä, siinä oli kaikki niin konkreettista. Sana ihmisen muodossa ja Pyhä Henki kyyhkysen muodossa ja Isä puhuu korvin kuultavasti. Sykarin kaivolla Jeesus puhui vedestä, joka synnyttää ihmisessä veden lähteen. Kumpi on mieluisampi valita Hengen kaveriksi? Raanavesi vai evankeliumi. Joku apostoli puhuu siitä, miten uskovat on synnytetty totuuden sanalla! Olisiko sittenkin parempi kallistua Sanan ja Hengen kannalle?

Nikodemoksen olisi pitänyt nöyrtyä tekemään se ainoa auttava kysymys Jeesukselle: Opeta minulle tie! Emme tiedä vaikka hän olisi sen tehnytkin, ei kaikki ole Raamatun kansissa. Syntyminen ja kuoleminen eivät ole hengen maailmassa ihan samalaisia tapahtumia mitä me olemme luonnonmaailmassa tottuneet. Tuhlaajapojan kertomuksessa isä sanoo vanhemmalle veljelle: Sinun veljesi oli kuollut, mutta hän virkosi jälleen, hän oli kadonnut, mutta on taas löydetty. Osio, joka kertoo tuhlaajapojan näkökulmasta, ei mainitse kuolemaa lainkaan. Eikö hän tiennyt sitä? Tiesi siinä vaiheessa, kun kaikki on loppunut. Jumala ei herätä ihmistä vain kiusaamisen vuoksi! Hän osoittaa myös sanassaan uuden mahdollisuuden, joka on kaiken entisen hylkäämistä ja armon vastaanottamista.

Henki ja voima

Tarina kertoo suomalaisesta metsurista Ruotsissa, joka teki säännöllisesti yli kymmentä kuutiota halkoa päivässä siis pokasahalla. Lehdestä hän luki mainoksen, että on keksitty moottorisaha, jolla voi vielä nostaa tulosta. Hän hankki moisen vermeen ja jatkoi hommia. Kuitenkin hän palasi laitteen kanssa myyjän luo ja valitti, että se tulos jäi kolmeentoista mottiin, vaikka mainos kehui neljästätoista. Myyjä ottaa sahan käsiinsä ja vetäsee käyntiin johon metsuri: Mikä ääni tuo on?

Toinen asia nousee mieleen työajalta puolustusvoimissa. Ehkä aikaa on jo kulunut, joten en tee valtiorikosta. Kun Suomen Laivasto oli siirtynyt ohjuskantaan ja moista hommaa piti harjoitella, niin kehitettiin niinsanotut harjoituslaitteet. Eihän huvikseen kannattanut ammuskella arvokkaita laitteita meren syleiltäväksi. Rakennettiin pötikkä, joka ei näyttänyt oikealta läheltä katsottuna, mutta siilossa ollessa kukaan ei tiennyt sivullinen mitä siellä on. Kun sitten harjoiteltiin, niin kaikki siinä venessä tapahtui aidosti. Luukut aukesivat edestä ja takaa, ruudinsavu pöllähti, kannesta paloivat maalit ja tulipyrstöinen mötti lensi taivaalle pudotakseen suutarina muutaman sadanmetrin päässä mereen.

Miksi tänään tälläisissä mietteissä? Kirkko on saanut uuden Arkkipiispan ja hänet on saateltu virkaan asiaan kuuluvin menoin ja merkein. Joku näissä spektaakkeleissa puhuttelee. Näimmekö juuri näytelmän vai juuri sitä mitä siinä sanottiin. Tietokoneen äärellä en pystynyt aistimaan ilmapiiriä kirkon sisäpuolella. Jumalamme on Kaikkivaltias. Hän ei lakkaa työskentelemästä ihmisen kanssa sen jälkeenkään, kun vaalitaistelu on käyty, vastattu kysymyksiin,käyty paneelissa toisten ehdokkaiden kanssa ja viimein saatu enimmät äänet. Herramme työskentelee myös niiden parissa, jotka keräsivät ne vähemmät äänet. Varmaan on tarvinnut esittää kysymyksiä itselleen, että mikä meni heikosti? Onko valinta sittenkään sen vaalitaisteluissa ansioitumisen seurausta vai sittenkin Kaitselmusta. Kokonaan, osaksi ei yhtään? Siinä on kysymyksiä, joita mietin, vaikka asia ei minulle mitenkään kuulu ja ehkä ei olisi korrektia edes näitä kommentoida. Jumalan siunausta kuitenkin toivon ja rukoilen uudelle kirkon palvelijalle

Mistä sitten tiedämme onko aidon näköinen aitoa? Monissa veijarielokuvissa kerrotaan miten arvokoruille valmistetaan näköiskopioita ja maallikolle ne menevät kuin väärä raha. Yhden kerran olen ollut mukana, kun näytösluonteisesti ammuttiin aito ohjus ja silloinen valtion päämies UKK seurasi esikuntakaivan kannelta puutarhanojatuolissa istuen, miten luukut aukesivat savu pöllähti ja ohjus ampaisi radalleen tuli pyrstössään. Saimme tiedon myös siitä mitä maalialukselle eli proomulle tapahtui. Jeesuskin antoi selkeän ohjeen: Hedelmästään puu tunnetaan. Tehkää puu hyväksi, niin sen hedelmä on hyvä! Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?

Vanhukset unia uneksivat

Vanhus-nimitystä ei nykyisin saa niin vapaasti käyttää enää. Olisiko syy siinä, että vanhuksesta täytyy pitää huolta. Vanha kansa on halunnut asua kotonaan vielä sittenkin, kun se ei ole ollut kovin turvallistakaan. Ehkä omin käsin rakennetusta kodista luopuminen tuo lopullisuuden liian lähelle. Nykyisenä rahanvallan aikana kotonaoleminen sallitaan jopa suositellaan, koska se toteuttaa kahta tarkoitusta. Rahaa säästyy ja vanhuksen toivetta kuunnellaan. Eihän muutamat kahvat seinille paljon kustanna. Tämä pohjustuksena sille, että saan pitää itseäni vanhuksena raamatullisessa mielessä, jos itse haluan. Mieli on jossain 15 ja 20 välillä toisinaan. Kun sitten herään todellisuuteen, niin voimansa menettänyt ruppi laittaa rajoitukset ja muistuttaa, että 75 vuoden ikä oli keskiajalla tosi korkea?

Uneksin siis unia ja yksi alkoi totisesti vaivata. Unessä näin isohkon kerrostalon, joka oli monikerroksinen ja valkoiseksi maalattu. Yksi omituisuus siinä oli. Sen ympäristö oli kaivettu auki ja kaivettaessa oli selvinnyt, että siinä rakennuksessa ei ollut perustusta eli kivijalkaa ollenkaan, vain kostean mullan päällä se seisoi pystyssä. Miehissä pohdimme miten se pohja saataisi kuivaksi, mutta kaikki jäi kesken, kun se loppui siihen.

Aamulla herätessäni aloin pohtia unen sanomaa. Sovitin sitä moneen paikkaan ja melkein sain tyydyttäviä vastauksia, mutta joku siinä vaivasi. Illan kokousta odotellessani istahdin nojatuoliin ja koitin mennä rukouksessa Herran eteen asiani kanssa. Se mitä sisäisesti kuulin, ei ollut miellyttävää, mutta todellista Kysyin mielessäni: Herra, mitä tämä tarkoittaa? Vastaus oli nopea ja selvä: Se tarkoittaa sinun entistä uskonvaellustasi siis entistä elämääsi. Vaikka siinä oli korkeutta ja ehkä kiitettyjäkin tekoja, siinä ei ollut oikeaa perustusta. Talosi ei ollut rakennettu Kristus-kalliolle vaan ihan jonkin muun varaan. En käy sitä perustusta sen tarkemmin läpi, tunnustin vain Herrani edessä, se on totta. Jos joku muukin on kiinnostunut asiasta, niin kannattaa kaivaa perustukset esille, minkä varassa oikeasti elän. Onko se kantava pohja, että teen syntiä ja saan ne anteeksi?

Pässiä syöttämässä

Vuosia sitten ensimmäinen lapsenlapsi oli 2-3 vuotias. Vierailimme eräällä kotieläin pihalla. Siellä oli paljon nähtävää ja uusia elämyksiä. Siellä oli kaikenlaisia eläimiä aasista kanoihin. Siinä oli siankarsina ja lammaskarsina ihan vierekkäin siis ulkona. Siinä lammaskarsinan luona oli mukava yksityiskohta. Siinä oli iso vati täynnä porkkananpalasia niin, että lapset saavat syöttää niitä niille lampaille. Lammaslaumassa oli tietenkin monenkokoista lammasta ja sitten myös sarvipää pässi. Lapsenlapsi halusi syöttää niitä lampaita. Siinä oli lähellä muutama pieni lammas ja hän ehti syöttää muutaman palasen kunnes pässi huomasi asian ja saapui paikalle. Se hääti pienet lampaat pois ja söi kaikki palaset itse. Pian myös syöttäminen loppui. Jäin mietteisiini asiasta.

Voisiko tuota näkymää verrata kristikuntaan? Kaikki ovat omissa karsinoissaan eikä sika ja aasi kohtaa koskaan toisiaan. Samassakin karsinassa parhaat palat syö lihavin ja pitkäsarvisin pässi. Vahvemman valta on tullut myös hengellisyyteen. Raamatun aikoihin joku maa voi valloittaa koko tunnetun maailman. Kun sitten valloituksen jälkeen suoritukseen tyytyväisinä aletaan veltostua ja vääränlainen turvallisuuden tunne valtaa. kunnes jossain toisen ylivalta alkaa jurppia, silloin kootaan kapinallista armeijaa ja taas alkaa valtaukset. Tätä kierrettä on eletty tuhansia vuosia. Herätykset ovat tulleet ja tuoreuttaneet maan, mutta synnin rikkaruohot ovat useasti tukahduttaneet hyvän kasvun ja rikkaruohot ovat alkaneet näyttää kauniimmalta kuin alkuperäinen kylvö.

Mieleen tulee linja-automatka Venäjän puolelle N-liiton romahtamisen jälkeen. Siinähän oli hämminkiä sen suhteen, että kuka nyt viljelee niitä valtavia plantaaseja. Siellä oli kymmenien hehtaarien suuruiset pellot keltaisessa kukassa. Retkikuntaan kuului pari kasvitieteilijään yliopistomaailmasta. Kysyin heiltä, että mitä se pelto kasvaa? Sain vastaukasen: Valitettavasti se on rikkaruohoa. Se oli yllättävän saman näköistä rypsiviljelmän kanssa. Olemmeko kadottamassa ymmärryksen aidon nisun ja rikkaviljan väliltä?

Kylymässä mualimassa

Erään talvipäivän aamuna kitkuttelimme polkupyörillä veljen kanssa Teuvan Perälästä Närpiön Gottböleen mennäksemme metsätöihin. Minä 14 v ja Veli 16 v. Pokasaha Jurmo metallikaarella ja kirves mukana niin ja sahassa oli kovametalliterä. Se oli juuri keksitty, kun sahan viilaus ei oikein enää tahtonut luonnata. Tulee mieleen Päätalon jostain kirjasta luonnehdinta, kun Jakita tarkasti Kallen pokasahaa ja toteaa: Sinähän olet viilannut tämän luteenpersielle. Viilauksen jalo taito ei ollut hyppysissä, joten kovametalli oli silloin pelastuksemme. Kun pääsimme lpulta perille sen talon pihaan, jonka metsän kimppuun oli käyminen, niin ei ketään missään. Olimme siis liikkeellä myöhään. Hetken kuluttua hevonen tukkirekineen kurva pihaan ja asiat saatiin selvitetyksi. Isäntä kertoi paluunsa syyn seuraavasti: Kun minä läksi minä olla tukkisakse, kun minä metsä, minä ei olla tukisakse.

No, metsään mentiin ja ohjeet saatiin. Siihen kuului myös tarkat ohjeet tukkipuiden kaadosta. Oksaa ei saanut lyödä kirveellä ihan pintaa myöten, vaan ihan hiukan ulompaa. Isäntä sanoi, että karsittu puu pitää antaa olla koskematta kunnes hän laittaa merkin mistä kohdasta tukki sahataan poikki. Ja se oli aina oksien kohdalta, mutta kovametalli selvisi niistä ihan hyvin. Ilta pimeni ja oli palattava metsästä. Talo oli suuri ainakin sadan neliön tupa ja siinä oli keittokomero, jossa oli rautainen hella, joten yöt olivat kylmiä meille, mutta isännällä oli tietysti vällyt, joiden välissä hän nukkui. Meillä oli hetekan puolikas ja ohut viltti, joten emme siirtyneet pyjamaksiin, vaan koitettiin pysyä sulana. Vesi kyllä jäätyi sisällä. Olihan se anhitonta mennä kuin kalsareilla 25 selsiuksen miinuskeliin.

Miksi olimme myöhässä? Se ei vaadi pitkää selitystä. Kun asutaan mökissä, jossa ei ole muuta työtä kuin polttopuiden pilkontaa, niin miksi heräisi viideltä kukkumaan tyhjän panttina. Tottumus vei sinne seitsemän pintaan ja varsin pari tuntia meni lähes siitä, kun olimme perillä. Voimat olivat myös vähäiset. Oli jotenkin turhauttavaa kuunnella viereisellä palstalla riehunutta ammattimiestä. Hänen sahansa syyhki ainakin kolminkertaisella nopeudella miedän meininkiin verrattuna.
Jokunen motti saatiin kumminkin aikaiseksi, että voimme joskus tuoda äitille jonkin roposen, ettei tarvinnut pyytää kotoa leipärahaa.

Ruokavalio oli mielenkiintoinen yksinkertaisuudessaan. Läheisestä leipomosta haettiin säkillinen ruisleipää ja jotain voiteluainetta kaupasta päälle.Joskus keitettiin perunoita ja kahvi oli tietysti mukana. Eräänä iltana naapurin isäntä tuli käymään, meidän isäntä oli jossain muualla silloin. Me istuimme naamat vastakkain siellä keittokomerossa karvalakit päässä ja söimme ruisleipää ja kylmiä keitettyjä perunoita kastoimme välillä suolapussiin, että tuli makua. Naapuri katseli hetken pyöritteli päätään ja lähti vaieten pois. Mitäpä siinä olisi voinut sanoa.

Tulee mieleen joku ojalaulu: Elettiimpä ennenkin, kun ojan takan oltiin. Ojapuita poltettiin ja ojasta oltta juotiin.