Avainsana-arkisto: elämä

Juttuni rupiset

Piti oikein tarkistaa, mistä nuo sanat hyppäsivät tajuntaani. Ne liittyivät Eppu Normaalin riimittelyyn, mutta hioukan toisin. Kun minulla ei ole jupisevaa reppua, joudun jupisemaan ihan itse. Samalla iskostui tajuntaani tarina koukkuisesta ukosta. Minä olen yksi sellainen koukkuinen ukko, joka jupisen rupisia koukkuisia juttuja ja saan koukkuisia kommentteja joihin taas puolestani koukkuilen. Minulla taitaa olla aivot jotenkin koukussa, kun katselen useasti asioita niin eri tavalla. Kun Ilpoisten piiri vietti itsenäisyyspäivän juhlaa, niin siinä käytettiin yleviä, iloisia ja rohkaisevia puheenvuoroja. Kun minunkin piti sanoa jotain, niin minun silmiini piirtyivä’t ne kärsimykset, joita edesmenneet sukupolvet ja vielä keskuudessamme olevat veteraanit ovat saaneet koea.

Sain mutistua mikkiin jotain siihen tapaan, että kaikki on meille hankittu kärsimyksellä ja verellä. Äitimme on meidät kivulla synnyttänyt, veteraanit ja sankarivainajat ovat vuodattaneet vertaan itsenäisyyden vuoksi ja pelastuksemme on meille hankittu verisellä ristillä. Olen jotenkin surrut sitä, että veteraaneilla on ollut vaivoja niiden muistojen vuoksi, joita sota heidän mieleensä painoi. Ei ollut kriisiterapiaa eikä vielä vanhanakaan aina ymmärtäjää, joka olisi istunut, kuunnellut ja lohduttanut. Niitä varmaan on piisannut, jotka ovat mielellään kuulleet niitä tarinoita. Jossain tilaisuudessa eräs veteraani kertoi, että monet ovat kantaneet omantunnon vaivaa siitä, että on saattanut tulla tekoja, jotka eivät olleet välttämättömiä. Lohdutin häntä vakuutuksella ristinveren riittävyydestä.

Jotenkin mielessäni on myllertänyt elämää isommat asiat. Tuhatvuotinen naisten alistaminen on yksi sellainen, jonka velan tämä mies-sukupolvi joutuu maksamaan tälle nais-sukupolvelle, näin koen ja saan varmasti koukkuisia kommentteja jos saan. Nyt nostetaan tikun nokkaan henkilöitä, jotka joutuvat vastaamaan maan tavasta monen sukupolven ajalta. Viimeisiä on koukkuisesti käsitelty täälläkin ja minä olen koittanut laittaa rupisia kommentteja joukkoon.

Jotenkin tuntuu, että maailma on alkanut näyttää rupisemmalta sen jälkeen, kun vapauduin ainoasta oikeasta laumasta. Muutamaa liikettä ja yhteisöä on revitelty joistakin syistä muunmuassa omahyväisestä vainmeopista. Kun nyt vapaana henkilönä olen tarkkaillut asiaa, niin olen löytänyt lähes kaikkialta sisäänlämpiävän saunan höyryjä. Vain muutamat siellä ja täällä hyväksyvät ehdoitta. Vain muutamat iloitsevat siitä, että siellä toisessakin joukossa Jumala toimii ja ihmisiä pelastuu. Toinen asia, joka tulee mieleeni on se, että käyttäydytään kuin insestiä tai bedofiliaa olisi vain määrätyissä piireissä.

Evankeliumi on ilosanoma. Mitä se merkitsee? Kun ensimmäisen maratonin juossut toi ilosanoman, niin heti sen jälkeen hän kuoli, jos muistini ei petä. Ilosanoma oli siis: Sota on voitettu! Jeesus juoksi maratonin puolestamme ja sinetöi voiton sanoman myöskin kuolemallaan. Onko siis elämä sen jälkeen vain iloa, vai olisiko Hänen uhriaan syytä kunnioittaa varsinkin nyt, kun on hiljainen viikko. Mitä sekin tarkoittanee? Muulloin olemme äänekkäitä ja ylistämme kädet pystyssä ja hiljaisella viikolla emme ylistä, sitäkö se on? Vaivun osittain yksinäiseen itsekseen jupisemiseen ja sekin täytyy tehdä hiljaa, koska on hiljainen viikko. Ehkä eiole paljon sanottavaa, en tiedä, mutta sanon jos jotain kirkastuu tulevaisuudessakin edellyttäen, että tunnus toimii. Jospa tämä olisi se pääsiäinen, joka puhuttelee ihmistä sisimpään suoraan ja valaisee seuraavan askeleen.

Mainokset

Vallatonta mutinaa vallasta

Piti oikein kysyä kuukkelilta, että mitenkäs se itsenäistyminen oikein syntyi. Hallitus teki päätöksen ja julisti Suomen itsenäiseksi. Kun määrätty viranhaltija luki julistuksen eduskunnassa, joka piti kuunnella seisomaan nousten, niin osa istui julistuksen aikana. Varsinainen eduskuntakäsittely oli sitten jälkeenpäin ja asia hyväksyttiin äänestyksessä 100/88. Istujien senaikainen ajatusmaailma jää kai meille mysteeriksi, jos emme rohkene tehdä johtopäätöksiä julistuksen seurauksista. Jokainen itsenäisyysjulistus saa aikaan asioita. Israel koki ensimmäisen sotansa heti, kun julistus oli tehty ja ilmeisesti ympärysvallat tarvitsivat julistuksen, että sai hyökätä valtiota vastaan eikä tullut oloa, että ollaan kuin mummojen käsilaukkuja ryöstämässä.

Kun Parviainen laittoi blokin vallan vahtikoirasta ja se herätti jotain kaikuja pääkopassani, päätin kirjoittaa oman blokin aiheesta, ettei toisen ihmisen hyvä tarkoitus tulisi sössittyä. Mitä meidän on hyvä huomata itsenäistymisestä? Hallitus pelasi uhkapeliä. Julisti ensin ja haki laillisuuspohjan jälkeen. Mitä demokratia olisi vaatinut? Eduskuntakäsittelyn ja varmasti nykyisen ymmärryksen mukaan myös kansanäänestyksen. Tähän menettelyyn olisi siis mennyt kuukausia aikaa, jolloin isäntämaa olisi voinut täydentää kasakkajoukkoa niin, ettei äänestystä olisi tarvinnut pitää.

Näyttää siltä, että vanhanajan päättäjille Isänmaan asia on ollut kallis ja siksi on kyetty ottamaan henkilökohtaisia riskejä. Voimme ajatella vaikkapa presidentti Risto Rytiä. Hän laittoi oman tulevaisuutensa alttiiksi Isänmaan edun vuoksi. Jos hän olisi laittanut ajatuksensa lausuntokierrokselle, niin tietääkö kukaan missä olisimme? Mikä mahdollisti tämän asenteen? Heille oli varmaan koti, uskonto ja Isänmaa olivat luovuttamattomia suureita. Eli he toimivat Jumalan avulla yhteiseksi hyväksi.

Suomessa on kansanvalta, jota käyttää valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Ajatus on hieno. Edustaja on äänestäjiensä ääni asioiden käsittelyssä. Jokainen edustaja istuessaan siihen tuolille ja painettuaan läsnä-näppäintä on äänestäjiensä summa. Hän on kai virallisesti ainoastaan oman omantuntonsa ja järkensä sekä äänestäjien toiveiden toteuttaja. Aivan oikein on ollut ajatella siten, että samaa tarkoittavat edustajat ajavat asiaa yhteisesti. Tämä on jalo ajatus, mutta se onkin saanut käänteisen merkityksen myös jota sanotaan ryhmäkuriksi. Miten vapaata itsenäistä edustajaa voi joku toinen kurittaa jotenkin väärän mielipiteen takia? Edustajan tehtävää on sanottu luottamustoimeksi. Jos koko eduskunta on luotettavuuden perusteella koottu, niin mihin tarvitaan niin laajat valvontakoneistot, jotka joka asiaan nykyisin tarvitaan? Mistä asiasta tahansa puhutaan, niin ensimmäiseksi huolenaiheeksi nousee: Kuka valvoo ja miten valvotaan?

Median täytyy saada kaikesta tieto ja pitää julkaista asiat, joista vasta alustavasti suunnitellaan. Jotenkin tulee mieleen kuva lasiseinäisestä wc-tilasta. Onko tultu nyt siihen, että mikään ei voi toimia pienemmällä julkisuudella, kun luottamusta ei enää näytä olevan. Vai onko todella käynyt niin, ettei vakaumusta enää ole sillä tavalla miten aiemmin oli? Lakialoite täytyy olla kuin pitkiin tynkiin karsittu tammipölkky, että jokainen taho saa höylätä siitä pois osansa ja lopuksi jää jäljelle torso, josta kukaan ei tyukkää. Ilmeisesti myös ministereiden täytyy tehdä raflaavia avauksia, että edes joku tavallinen asia menisi kohun siimeksessä läpi.

Eksymä

Turun Laivastoasemalla vaikutti 60-luvulla armoitettu suunnistaja Aksu. Kuka Aksu on nimeltään, ei ole ratkaisevaa, joka tietää niin tietää ja muita se ei kiinnosta. Hän valmensi aina Lappeenrannan opinahjoon meneviä. Useasti hän aloitti oppitunnin seuraavalla lauseella: Miten liikumme metsässä ilman karttaa ja kompassia? No, opetus oli perusteellista. Siinä käytiin käpi oksien pituudet puissa, naavan esiintyminen ja muurahaispesät sekä kellon käyttö aurinkoon nähden. Valitettavasti vain niitä asioita ei siellä kysytty. Tärkeä tieto osoittautui sillä kohdalla turhaksi tiedoksi.

Sen sijaan tärkeiksi osoittautuivat korkeuskäyrät, polkumerkinnät ynnämuut kohteet maastossa. Kuitenkin kompassin yhteydessä tulivat tutuiksi ainakin osittein lyhenneykset: Nekki, nakki ja kokki. Älköön kukaan kysykö tarkentavia kysymyksiä. Toki merenkulussa tulevat nämä samat, mutta eri termein. Siellä on eksymä ja eranto. Eranto tulee siitä, että maantieteellinen ja magneettinen napa eivät ole samassa paikassa. Eksymä taas johtuu laivan ja myös pienemmän paatin metalliosien magneettisuudesta. Jos kartta ei ole ajan tasalla ja nämä termiyt hallinnassa merenkulkeminen on onnenkauppaa, vaikka sanotaan, etää tuurilla ne suuretkin laivat seilaa.

Eksymä johtaa eksymiseen. Kaikki ei ole kohdallaan ja silloin saadaan vääriä tuloksia ja tehdään vääriä johtopäätöksiä. Joskus merelläkin eksytään. Erään kerran oli hiukan sumun riekaleita meren yllä. Matkalla kohtasimme pienveneen, joka selvästi tarvitsi apua. Konevauriota epäiltiin, kun sitten olimme hinanneet veneen lähelle Hankoa, miehet kysyivät: Onko tuo Hanko? Kuultuaan myöntävän vastauksen otettiin hinaus irti ja samalla konekkin suostui ärjähtelemään. Kuitenkin kaiken jälkeen vanhenevan maakravuksi muuntuneen miehen mielessä on yksi eli kaksi kysymystä: Opetuslapset kysyivät Hänen toisen tulemuksensa merkkiä ja Hän vastasi yllätävästi: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä! Eksyminen ja eksyttäminen on kestoaiheita hengellisessä kentässä, mutta se askarruttaa vain osaa kristikunnasta. Osa on kaikkiruokaista, joten aina joku uusi kiinnostaa. Olisiko niin, että kaikki elämme nykyajan Areiopakilla ja kaikki uusi kiinnostaa. Mielellään kuullaan outoja asioita kuitenkaan mitään kunnolla sisäistäen.

Uskonnollisuus on siitä erikoista, ettei siinä ole eksymisen vaaraa, on vain näkökulmia ja mielipiteitä. Elävä usko on aina eksyttäjien listalla kärjessä. Niin olivat toiset apostolitkin alkuseurakunnan aikana. Ne tiesivät jotain enemmän ja kertoivat salaisuuksia, joita Paavali ei ollut kertonut, mahtoiko edes tietää. Miksi sitten eksyttäminen houkuttaa? Jospa tulisi näkyvämmäksi, kun omaksuu jotain sellaista, joka näyttää suurelta, mutta ei aina olekkaan Jumalan tarkoittamaa. Olen kuullut sanottavan, että julistajat kestävät kaikkein vähiten menestystä kaikkea muuta paljon enemmän. Pahin on tilanne, jos paimen ja hengellisen organisaation johtajat eksyvät. Ihmiset ovat sen verran laumasieluja, että mukana mennään tuntui hyvältä tai pahalta. Missä raha, valta ja hengellisyys ovat tekemisissä, on suuri vaara lankeamiselle ja eksymiselle, joka alkaa pienistä kompromisseista ja päätyy useasti suuriin oman edun tavoitteluihin.

Kaulan kasvu

Joku taasen pani miettimään vanhoja asioita. Miten kummassa ihmisen kaula voi kasvaa, jalka kasvaa ja se on mysteeri. Kun aikanaan avioiduin, niin mittani olivat seuraavat: Paino 63 kiloa, kengän numero 39, paidan numero sama 39 ja käytin pukua 48 numeroisena. Silloin olin lähellä normaalia, joten paidat ja puvut voi ottaa suoraan tangolta eikä tarvinnut juurikaan viksaamista.Tänään olen epämuodostunut sekasikiö, jonka kaulus ei tahdo mennä kiinni vaikka olisi numeroa 44. Kun sitten ottaa semmosen paidan, niin hihat ovat ainakin kymmenen senttiä liian pitkät. Kengät joudun valtsemaan hyllystä, jossa on numero 41. Pukujen numeroita ei voi edes sanoa, kun vaatturi saa tehdä tovin hommia, että minun pikku kätöset tulevat hihoista näkyviin. Eikä takki näyttäisi ulsterilta.

Avioliitossa oloaikana kaikki soluni ovat uusiutuneet kai kuutisen kertaa. En ole siis enää sama henkilö periaatteessa, joka asteli papin eteen Lahden kaupungissa.Tänään olen lihavampi, kömpelömpi harmaatukkainen ja kaikenlaisen suorituskykyni puolittanut moneen kertaan. Mikä muuten on ihmisen puoliiintumisaika? Tietäisikö kukaan? Mitä kaikella tällä yritän sanoa, voi olla, että hukkasin langan, jota piti seurata. Tänään muistan koulutoveriani, hän oli yksi niistä harvoista, jotka kävivät kotonani. Hän oli ikäiseni isokokoinen  ja lihavaksikin luonnehdittu, mutta hänellä oli hyvä sydän. Hän loukkaantui kuolettavasti Perälän aseman ratapihalla, kun yksinään rullaava tavaravaunu hänet saavutti. Vei häneltä hengen, kun apu viipyi. En tiedä olisiko mikään apu auttanut molemmat jalat menettänyttä, verenhukka oli niin suuri. Lepää rauhassa pieni toverini.

Tänään ajattelen, miten hän pääsi nopeasti perille kokematta ajan vaivoja täysimääräisenä. Minä jäin tänne, niinkuin Junnu Vainio lauloi vanhasta merimiehestä. Hän lähti ja kertoja jäi katselemaan loittonevan laivan perään. Elämän tilanteissa rohkeat saavat voittoja, mutta myös voivat saada haavojakin. Arat eivät saa kumpaakaan maistaa kunnolla.No me emme saaneet kumpikaan valita, siinä toimivat elämän lait, joita en pysty käsittämään. Hän meni, minä jäin. Millainen hänen elämänsä olisi ollut? Mitä sellaista on ollut elämässäni, että inä sain itselleni pitemmän elämän. Olen ollut täällä jo yli kuudenkymmenen vuoden pitempään. Mikä on sitten elämäni saldo? Olen ollut jonkinasteinen aviomies ja neljän lapsen isä. Mitä geeneissäni on sellaista, joiden tulee jatkaa maanpäällistä elämää? En tiedä.

Sen tiedän, että niinkuin on dimensiot kasvaneet olemuksessani, ovat kokemukset kouluttaneet. Kolhu kolhun jälkeen, pientä toipumisaikaa ja taas uusi satsi.Kaulan kasvu on vaikuttanut myös jäykkäniskaisuutta ja siitä olen joutunut kyllä kärsimäänkin, mutta se on myös tukenut persoonaani sortumasta helppohintaiseen politikointiin sisäisen elämän alueella. Muistan miten minulle luvattiin vielä yksi ylennys ja sitä varmana tietona kerrottiin. Ei tullut ja se kyllä harmitti, koska siinä olisi ollut myös rahaa takana. Tänään kun katselen asioita uusin silmin, olen tyytyväinen. En olisi oikeasti sitä ansainnut. Olin omista luuloistani huolimatta keskinkertainen duunissani. Osan hallitsin hyvin, mutta oli myös pahoja puutteita.

Koulutoverini on jo siellä ja minä olen täällä. Molemmat olemme saaneet tehtävän Herralta, jospa luopulta voisin sanoa: Minä tein sen mitä tehtäväksi annettiin, elikkä elin jokaisen päivän.