Avainsana-arkisto: usko

Juttuni rupiset

Piti oikein tarkistaa, mistä nuo sanat hyppäsivät tajuntaani. Ne liittyivät Eppu Normaalin riimittelyyn, mutta hioukan toisin. Kun minulla ei ole jupisevaa reppua, joudun jupisemaan ihan itse. Samalla iskostui tajuntaani tarina koukkuisesta ukosta. Minä olen yksi sellainen koukkuinen ukko, joka jupisen rupisia koukkuisia juttuja ja saan koukkuisia kommentteja joihin taas puolestani koukkuilen. Minulla taitaa olla aivot jotenkin koukussa, kun katselen useasti asioita niin eri tavalla. Kun Ilpoisten piiri vietti itsenäisyyspäivän juhlaa, niin siinä käytettiin yleviä, iloisia ja rohkaisevia puheenvuoroja. Kun minunkin piti sanoa jotain, niin minun silmiini piirtyivä’t ne kärsimykset, joita edesmenneet sukupolvet ja vielä keskuudessamme olevat veteraanit ovat saaneet koea.

Sain mutistua mikkiin jotain siihen tapaan, että kaikki on meille hankittu kärsimyksellä ja verellä. Äitimme on meidät kivulla synnyttänyt, veteraanit ja sankarivainajat ovat vuodattaneet vertaan itsenäisyyden vuoksi ja pelastuksemme on meille hankittu verisellä ristillä. Olen jotenkin surrut sitä, että veteraaneilla on ollut vaivoja niiden muistojen vuoksi, joita sota heidän mieleensä painoi. Ei ollut kriisiterapiaa eikä vielä vanhanakaan aina ymmärtäjää, joka olisi istunut, kuunnellut ja lohduttanut. Niitä varmaan on piisannut, jotka ovat mielellään kuulleet niitä tarinoita. Jossain tilaisuudessa eräs veteraani kertoi, että monet ovat kantaneet omantunnon vaivaa siitä, että on saattanut tulla tekoja, jotka eivät olleet välttämättömiä. Lohdutin häntä vakuutuksella ristinveren riittävyydestä.

Jotenkin mielessäni on myllertänyt elämää isommat asiat. Tuhatvuotinen naisten alistaminen on yksi sellainen, jonka velan tämä mies-sukupolvi joutuu maksamaan tälle nais-sukupolvelle, näin koen ja saan varmasti koukkuisia kommentteja jos saan. Nyt nostetaan tikun nokkaan henkilöitä, jotka joutuvat vastaamaan maan tavasta monen sukupolven ajalta. Viimeisiä on koukkuisesti käsitelty täälläkin ja minä olen koittanut laittaa rupisia kommentteja joukkoon.

Jotenkin tuntuu, että maailma on alkanut näyttää rupisemmalta sen jälkeen, kun vapauduin ainoasta oikeasta laumasta. Muutamaa liikettä ja yhteisöä on revitelty joistakin syistä muunmuassa omahyväisestä vainmeopista. Kun nyt vapaana henkilönä olen tarkkaillut asiaa, niin olen löytänyt lähes kaikkialta sisäänlämpiävän saunan höyryjä. Vain muutamat siellä ja täällä hyväksyvät ehdoitta. Vain muutamat iloitsevat siitä, että siellä toisessakin joukossa Jumala toimii ja ihmisiä pelastuu. Toinen asia, joka tulee mieleeni on se, että käyttäydytään kuin insestiä tai bedofiliaa olisi vain määrätyissä piireissä.

Evankeliumi on ilosanoma. Mitä se merkitsee? Kun ensimmäisen maratonin juossut toi ilosanoman, niin heti sen jälkeen hän kuoli, jos muistini ei petä. Ilosanoma oli siis: Sota on voitettu! Jeesus juoksi maratonin puolestamme ja sinetöi voiton sanoman myöskin kuolemallaan. Onko siis elämä sen jälkeen vain iloa, vai olisiko Hänen uhriaan syytä kunnioittaa varsinkin nyt, kun on hiljainen viikko. Mitä sekin tarkoittanee? Muulloin olemme äänekkäitä ja ylistämme kädet pystyssä ja hiljaisella viikolla emme ylistä, sitäkö se on? Vaivun osittain yksinäiseen itsekseen jupisemiseen ja sekin täytyy tehdä hiljaa, koska on hiljainen viikko. Ehkä eiole paljon sanottavaa, en tiedä, mutta sanon jos jotain kirkastuu tulevaisuudessakin edellyttäen, että tunnus toimii. Jospa tämä olisi se pääsiäinen, joka puhuttelee ihmistä sisimpään suoraan ja valaisee seuraavan askeleen.

Mainokset

Eksymä

Turun Laivastoasemalla vaikutti 60-luvulla armoitettu suunnistaja Aksu. Kuka Aksu on nimeltään, ei ole ratkaisevaa, joka tietää niin tietää ja muita se ei kiinnosta. Hän valmensi aina Lappeenrannan opinahjoon meneviä. Useasti hän aloitti oppitunnin seuraavalla lauseella: Miten liikumme metsässä ilman karttaa ja kompassia? No, opetus oli perusteellista. Siinä käytiin käpi oksien pituudet puissa, naavan esiintyminen ja muurahaispesät sekä kellon käyttö aurinkoon nähden. Valitettavasti vain niitä asioita ei siellä kysytty. Tärkeä tieto osoittautui sillä kohdalla turhaksi tiedoksi.

Sen sijaan tärkeiksi osoittautuivat korkeuskäyrät, polkumerkinnät ynnämuut kohteet maastossa. Kuitenkin kompassin yhteydessä tulivat tutuiksi ainakin osittein lyhenneykset: Nekki, nakki ja kokki. Älköön kukaan kysykö tarkentavia kysymyksiä. Toki merenkulussa tulevat nämä samat, mutta eri termein. Siellä on eksymä ja eranto. Eranto tulee siitä, että maantieteellinen ja magneettinen napa eivät ole samassa paikassa. Eksymä taas johtuu laivan ja myös pienemmän paatin metalliosien magneettisuudesta. Jos kartta ei ole ajan tasalla ja nämä termiyt hallinnassa merenkulkeminen on onnenkauppaa, vaikka sanotaan, etää tuurilla ne suuretkin laivat seilaa.

Eksymä johtaa eksymiseen. Kaikki ei ole kohdallaan ja silloin saadaan vääriä tuloksia ja tehdään vääriä johtopäätöksiä. Joskus merelläkin eksytään. Erään kerran oli hiukan sumun riekaleita meren yllä. Matkalla kohtasimme pienveneen, joka selvästi tarvitsi apua. Konevauriota epäiltiin, kun sitten olimme hinanneet veneen lähelle Hankoa, miehet kysyivät: Onko tuo Hanko? Kuultuaan myöntävän vastauksen otettiin hinaus irti ja samalla konekkin suostui ärjähtelemään. Kuitenkin kaiken jälkeen vanhenevan maakravuksi muuntuneen miehen mielessä on yksi eli kaksi kysymystä: Opetuslapset kysyivät Hänen toisen tulemuksensa merkkiä ja Hän vastasi yllätävästi: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä! Eksyminen ja eksyttäminen on kestoaiheita hengellisessä kentässä, mutta se askarruttaa vain osaa kristikunnasta. Osa on kaikkiruokaista, joten aina joku uusi kiinnostaa. Olisiko niin, että kaikki elämme nykyajan Areiopakilla ja kaikki uusi kiinnostaa. Mielellään kuullaan outoja asioita kuitenkaan mitään kunnolla sisäistäen.

Uskonnollisuus on siitä erikoista, ettei siinä ole eksymisen vaaraa, on vain näkökulmia ja mielipiteitä. Elävä usko on aina eksyttäjien listalla kärjessä. Niin olivat toiset apostolitkin alkuseurakunnan aikana. Ne tiesivät jotain enemmän ja kertoivat salaisuuksia, joita Paavali ei ollut kertonut, mahtoiko edes tietää. Miksi sitten eksyttäminen houkuttaa? Jospa tulisi näkyvämmäksi, kun omaksuu jotain sellaista, joka näyttää suurelta, mutta ei aina olekkaan Jumalan tarkoittamaa. Olen kuullut sanottavan, että julistajat kestävät kaikkein vähiten menestystä kaikkea muuta paljon enemmän. Pahin on tilanne, jos paimen ja hengellisen organisaation johtajat eksyvät. Ihmiset ovat sen verran laumasieluja, että mukana mennään tuntui hyvältä tai pahalta. Missä raha, valta ja hengellisyys ovat tekemisissä, on suuri vaara lankeamiselle ja eksymiselle, joka alkaa pienistä kompromisseista ja päätyy useasti suuriin oman edun tavoitteluihin.

Viisaus vai ihmeet?

Raamatussa kerrotaan, että kreikkalaiset etsivät viisautta ja hebrealaiset ihmeitä. Mitä me nyt sitten käsittelemme, kun otamme kantaa näihin? Me käsittelemme ihmisen pyrkimystä todistaa sanaa oikeaksi. Jos julistus olisi vähän syvällisempää niin minuakin saattaisi kiinnostaa, ajattelee joku. Jos tapahtuisi enemmän ihmeitä, niin minäkin saattaisin kiinnostua uskosta. Minun pitäisi saada varmistus, etten turhaan touhuaisi.

Nyt vaikuttaa siltä, että eksyminen sekavasti piirretyn kartan kanssa käy ilmeiseksi. Raamatullinen sana olisi: Te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa! Nyt luulisi, että viisautta eli kirjoitusten tuntemista on yllin kyllin, mikä mättää? Jos viisaus kohdistetaan järjellisellä tavalla kirjoituksiin,, silloin käsitellään eri kieliä ja käännöksiä. Löydetään yhteensopivuutta kirjotuksista ja ihastellaan tutkimuksen korkeaa tasoa. Kun tutkimus saavuttaa huippunsa sen sisältämä voima saavuttaa miniminsä, koska mitä uskottavaa siinä on, mitä pystyy jokamies itsenäisesti tutkimaan kielen rakennetta myöten.

Kirjoitusten pitäisi aina johdattaa suuren Jumalan eteen pienenä ihmisenä armoa anomaan. Kirjoitusten pitäisi johdattaa ymmärtämään sen, että me elämme Hänen maailmassaan ja olemme kerran tilivelvollisia Hänelle. Toinen kysymys koskee ihmeitä. Onko Jumala Suuri ja Ihmeellinen, vaikka ei parantaisikaan olkapäätäni. Onko Jumala minulle niin suuri kuin oli niille kolmelle miehelle, jotka sanoivat: Meidän Jumalamme pystyy meidät varjelemaan, mutta vaikka ei niin tapahtuisikaan, niin emme kumarra patsasta. Me näemme Raamatusta, jos haluamme lukea, herätystä ei tullut massakokouksessa Vuorella! Herätystä ei tullut leipäihmeen seurauksena. Eikä herätystä tullut sairaiden parantamisen vuoksi. Herätys tuli Sykarin kaupungissa, kun Jeesus puhui naisen kanssa synnistä, mutta Hän teki sen rakkaudella!

Jeesus sanoi: Autuaita ovat ne, jotka uskovat vaikka eivät näe, vapaasti muistellen. Autuas olet sinä Simon Joonaanpoika! Liha ja veri ei sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni Henki joka on taivaassa. Autuas on siis hän jolle Isän Henki ilmoittaa asioita. Ei niinkään hän, joka tekee kaivauksia. Kun koko elämä annetan Jeesukselle, niin silloin uskotaan Suureen Jumalaan ilman yhtään ihmettä pelastuksen lisäksi ja ilman suurta ymmärrystä Sanasta, vain sen, että Jeesus Kristus on minun Herrani!

Aabrahamin usko

Lähde maastasi ja isäsi kodista! Tällaisen sanan kuulee mies, joka asui Kaldeassa Urin kaupungissa. Hän kuului perheeseen, jossa oli ainakin isä, veljenpoika perheineen ja hänellä itsellään oli lapseton avioliitto. Kertomus on osa kokonaisen kansan historiaa. Ensin koko suku muutti pohjoisemmaksi. Paikkaa sanotaan Harraniksi ja alue kuuluu Mesopotamiaan. Veli on kuollut ja isäkin kuolee ja haudataan. Silloin hän on kai suvun päämies ja vastuussa suvustaan. Nyt hän on valmis seuraamaan saamaansa kutsua. Tässä on muutama merkittävä asia. Aabraham tunsi kehottajan ja piti Häntä luotettavana. Koska Hän uskoi tähän asiaan, hän sai voiman olla kuuliainen kutsulle.

Voisimme ajatella, että olisi kyse normaalista muuttoliikkeestä. Suomesta mentiin Amerikkaan tienaamaan. Osa päätti palata saatuaan jotain kertymään. Jotkut eivät koskaan palanneet vaan perustivat perheitä, joista syntyi sukuja. Toiminta oli siis yksilökohtaista ja toimeentulon hankinta ohjasi sitä paljolti. Yksi hanke oli erilainen. Perustettiin Sointula, jossa piti ihmisen elämän parhaat puolet tulla esille. Yhteisöllisyys ja kaiken jakaminen oli voimanlähde, mutta sekin epäonnistui ainakin osaltaan.

Etelä-Amerikkaan lähti myös ryhmä, joista on tehty dokumentti. He elävät monenkirjavasti. Osa löysi vihreän oksan, osa ei niin vihreää. Näin se kai on luonnostaan, Venäjän Karjala on myös yksi kohde johon mentiin yhteiskuntaa rakentamaan. Sinne matkasi värväyksen perusteella myös rapakon takaa väkeä. Historia on korutonta kertomaa. Siis ihmisten suunnitelmat eivät ole niin vedenpitäviä, mitä me monesti luulemme. Kun kaiken varmistamme ja kuitenkin monesti epäonnistumme, syntyy kysymys: Miksi?

Palaamme Aabrahamiin! Hänellä ei ollut mitään edellytyksiä onnistumiseen. Varallisuudesta emme tiedä paljoa. He olivat paimentolaisia sitten, kun kivitalot jäivät taakse. Nurinkurista lähteä kivitalosta telttailemaan loppuiäkseen, vaikka ei hän kertomuksen mukaan sitä tiennyt. Hän ei siis tiennyt mihin hän lähti ja mihin oli lopulta saapuva. Kuitenkin kutsu oli niin selkeä, että hän lähti. Lootin perheineen hän otti mukaansa perinteen mukaisen vastuun takia, ehkä. Lootin kutsusta ei raamattu kerro. Oliko Lootin mukaan ottaminen sitten virhe? Emme tiedä. Sukurakkaus vaati ja se oli maan tapa. Hankaluuksia hänestä kuitenkin tuli juuri siksi, että kutsua hän ei ollut kuullut Aabrahamin tavoin. Nyt meidän pitäisi muistaa, että Aabraham oli vaimoineen jo seniori-iässä, jossa harvoin enää perhettä perustetaan. Varmistiko hän inhimillisesti kutsun toteuttamisen ottamalla kasvukykyisen Lootin perheen mukaansa?

Oliko Haagar-projekti vain jatkoa sille, että Jumalan lupauksia piti vähän avitella? Olisiko niin, että hänkään ei antautunut kokonaan Herransa käsiin ennenkuin Iisak-projektissa? Oliko tämä puukkoon tarttuminen vasta merkki, että Aabraham uskoi Jumalaa koko sydämestään? Tullessaan aikuiseksi uskossaan hän pystyi nöyränä Lootin edessä antamaan hänelle mahdollisuuden valita elintilansa, vaikka entisen elämän säännöt olisivatkin sanoneet toisin. Kasvaminen Herran tuntemisessa edellyttää monen hyvänä pidetyn säännön hylkäämista, että voi saada Herralta jotakin uutta. Uutta, joka on entistä parempaa ja antaa rauhan. Tänään sanon Herralleni nöyrästi: Lahjoita minulle Aabrahamin usko, jonka ei tarvitse varmistella, vain luottaa Sinun suunnitelmiisi. Anna meille armosi Herra tänäänkin!